Mainos

Huvipuistomatka päättyi painajaismaisesti - seitsemän kuoli

Seitsemän ihmistä on kuollut ja ainakin 38 loukkaantunut bussionnettomuudessa Japanissa, kertoo The Telegraph -lehti. Bussi oli matkalla Tokion Disneylandiin.

Pitkänmatkan bussi ajoi päin tien reunassa ollutta kolme metriä korkeaa muuria Gunman prefektuurissa. Muuri meni osittain bussista läpi. Onnettomuus tapahtui aamulla. Bussi oli lähtenyt matkaan Kanazawasta eilen illalla.

Japanin yleisradio NHK:n mukaan kuski on myöntänyt poliisille nukahtaneensa rattiin.

Nikkei-uutistoimiston mukaan kuolleista kuusi oli naisia, iältään parikymppisiä ja yksi nelikymppinen mies.

Japanin poliisin mukaan yhtä tuhoisia liikenneonnettomuuksia on moottoriteillä sattunut vain kaksi, ja niihin on aina liittynyt useampia autoja.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot