Mainos
Mainos

Huygens-laskeutuja suuntaa kohti Titan-kuuta

Titan-tutkimusten myötä toivotaan löytyvän lisätietoa olosuhteista, joissa esibiologinen kehitys sai alkunsa maapallolla.

Maa, kuu ja aurinko

Eurooppalaisvalmisteinen Huygens-laskeutuja on irronnut aamulla Suomen aikaa onnistuneesti Saturnusta kiertävästä Nasan Cassini-luotaimesta.

Huygens aloitti saman tien kolme viikkoa kestävän laskeutumisen kohti Saturnuksen Titan-kuuta. Titan on aurinkokunnan ainoa kuu, jolla on kaasukehä.

Titanin tutkimista varten Huygensissa on mukana kuusi mittalaitetta, joista paineprofiilin mittauslaite on Suomen Ilmatieteen laitoksen kehittämä.

Emoalus tutkii Saturnusta

Avaruusluotain Cassini-Huygens saapui Saturnuksen kiertoradalle heinäkuun alussa matkattuaan seitsemän vuotta ja 3,5 miljardia kilometriä. Emoalus Cassinin on määrä tutkia Saturnusta vielä kolme ja puoli vuotta.

Cassini-Huygens on Nasan ja Euroopan avaruusjärjestön Esan yhteishanke. Sen kokonaiskustannukset ovat lähes kolme miljardia euroa.

Ilmatieteenlaitoksen tutkimuspäällikön Ari-Matti Harrin mukaan Huygens-luotain tutkii muun muassa kuun kaasukehän kemiallista koostumusta, tuulia ja Titanin pintaa.

Titania tutkimalla toivotaan saatavan lisätietoa olosuhteista, joissa esibiologinen kehitys sai alkunsa maapallolla.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme