Mainos
Mainos

Hyytävä talvisää pitää yhä Eurooppaa otteessaan

Sveitsissä on tehty kuluvan talven kylmyysennätys. Espanjassa, Mallorcan lomasaarella talvi on puolestaan ollut tilastojen mukaan kylmin sataan vuoteen.

Poikkeuksellisen kylmä talvisää ja rankat lumisateet piinaavat yhä suurta osaa Euroopasta. Sadat ihmiset joutuivat viettämään kymmeniä tunteja, jotkut jopa yli kaksi vuorokautta, lumen saartamissa autoissaan Etelä-Italiassa, ennen kuin sotilaat lopulta saivat heidät pelastettua nietoksista. Rankka lumisade tukki Salernon ja Reggio Calabrian välisen tien keskiviikkona. Eilen yritykset aurata noin 160 kilometriä pitkä tienpätkä epäonnistuivat, mikä pakotti osan autoilijoista jäämään paikoilleen. Osa oli jo tuolloin jättänyt autonsa ja lähtenyt etsimään majapaikkaa, ja kymmenisen kylmettynyttä ihmistä vietiin sairaalaan.

-Olimme 48 tuntia Salernon ja Reggio Calabrian välisen tiellä eikä kukaan, ja tarkoitan todella ei kukaan, tarjonnut meille pienintäkään apua. Vietimme kaksi yötä kylmässä autossa syöden sen, mitä meillä oli ja sulattaen lunta vedeksi, kuvaili Ciro Marinan kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Luigi Ruggiero ahdinkoaan.

Tshekissä hyytävä pakkanen katkaisi öljyputken Caslavissa Prahan itäpuolella myöhään eilen. Yli 300 000 litraa raakaöljyä ehti valua maastoon, ennen kuin putki saatiin tukittua tänään. Samaan aikaan useat kylät Tshekissä olivat edelleen täysin eristyksissä lumikinosten keskellä. Kyläläisten avuksi on lähetetty sotilaita.

Sveitsissä tehtiin eilen talven kylmyysennätys, kun lämpömittarien alkoholi jähmettyi paikoitellen 28 pakkasasteeseen. Myös Espanjassa hytistiin edelleen: talvi on jo nyt ollut kylmin kahteen vuosikymmeneen. Rankka lumentulo pakotti viranomaisia sulkemaan liki 30 vuoristosolaa ja parisataa vuoristotietä. Useat kylät jäivät eristyksiin ja junaliikenteessä Galician ja Baskimaan välillä oli katkoksia. Mallorcan lomasaarella talvi on ollut tilastojen mukaan tähän mennessä kylmin sataan vuoteen.

(MTV3-Reuters-AFP-DPA-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme