Mainos
Mainos

Ihmissalakuljettajat heittivät 120 ihmistä mereen, ainakin 29 ihmistä on kuollut

Ainakin 29 ihmisalakuljettajien kuljettamaa ihmistä on kuollut merimatkalla Jemeniin, kertoo Kansanvälinen siirtolaisuusjärjestö (IOM). Lisäksi 22 ihmistä on kateissa.

Järjestön mukaan ihmissalakuljettajat olivat heittäneet aluksessa olleet 120 somalialaista ja etiopialaista matkustajaa mereen, sillä salakuljettajat olivat pelänneet viranomaisten pidättävän heidät.

Aluksesta selviytyneet kertoivat Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön työntekijöille, että salakuljettajat ovat jo palanneet Somaliaan jatkaakseen toimintaansa ja viedäkseen lisää ihmisiä Jemeniin.

– Tämä on järkyttävää ja epäinhimillistä, sanoo järjestön Jemenin delegaation johtaja Laurent de Boeck.

Veneessä olleiden keski-ikä oli järjestön mukaan 16 vuotta.

Siirtolaisuusjärjestön arvioin mukaan yhteensä 55 000 ihmistä on tänä vuonna jättänyt Afrikan sarven tullakseen Jemeniin. Monet heistä haluavat työskennellä Persianlahden maissa. IOM kertoo, että kuolleiden ja kadonneiden joukossa on paljon myös naisia ja lapsia. Matka on erityisen vaarallinen tähän aikaan vuodesta Intian Valtameren kovien tuulien takia.

 

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot