Mainos
Mainos

Ikijään sulaminen ajaa jääkarhuja etelään

Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa merkittäviä muutoksia arktisten alueiden ekosysteemeissä.

Ikijään sulaminen arktisilla merialueilla esimerkiksi ajaa jääkarhuja kohti etelää, sanoo erikoistutkija Jari Haapala Ilmatieteen laitokselta.

- Pohjoiseen ne eivät voi paeta, joten ne siirtyvät etelään ja sekoittuvat malla eläviin karhuihin, Haapala sanoo MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Arktisilla alueilla on jäätä on huomattavasti vähemmän kuin 1990-luvulla. Pohjoisnavalla tavallinen jään paksuus on talvisin kolme metriä, mutta alaspäin ollaan menossa.

- Kesällä kokonaan jäätön aika Jäämerellä pitenee. Laivaliikenne tulee kasvamaan.

Vaikka kasvihuonekaasuja ei syntyisi enää hiukkastakaan, jo olemassaolevat päästöt vaikuttavat vielä pitkään.

- Vanhoilla tulilla sulatellaan jäitä vielä vuosikymmeniä. Olemme avaamassa ikkunaa kokonaan uuteen ilmastoon. Emme tiedä, mitä toisella puolella odottaa.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme