Mainos
Mainos

Ikirouta turvaa pohjoismaiset viljansiemenet

Pohjoismaiden pääministerit perustivat siemenpankin Huippuvuorille. Kiistat pohjoisista luonnonvaroista siivottiin syrjään.

Norja ei saanut muiden Pohjoismaiden tukea vaatimuksilleen hallinnoida Huippuvuoria ympäröivän alueen luonnonvaroja, kun maiden pääministerit kokoontuivat tänään kesäkokoukseensa Longyearbyenissä. Pääministerit käynnistivät sitä vastoin sulassa sovussa siemenpankkihankkeen, jolla pyritään turvaamaan maailman viljelykasvien geeniperimä.

Viiden maan pääministerit kapusivat ennen kokoustaan ylös kivistä vuorenrinnettä Huippuvuorilla perustamaan maailmanlaajuisen siemenpankin. Ikiroutaan kaivettavaan pankkiin on määrä tallentaa siemennäytteet maailman kaikista tunnetuista viljelykasveista, jotta niiden geenejä ei menetetä onnettomuuksien tai tautien kautta.

Noin kolme miljoonaa euroa maksavan pankin on määrä valmistua ensi syksyyn mennessä. Hanketta tukemassa ovat YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO sekä Pohjoismaiden ministerineuvosto.

Perustamisseremoniassa Suomen Matti Vanhanen ja muut pääministerit kaatoivat pussilliset siemeniä kivillä täytettyyn putkeen paikalle, jonne pankki on määrä rakentaa.

-Tämä on meidän viimeinen turvaverkkomme. Jos kaupallisten siemenpankkien sisältö tuhoutuu, voidaan täältä korvata se mitä on menetetty, sanoi Norjan pääministeri Jens Stoltenberg.

Geenipankki sijaitsee ilmastonmuutoksen ja merenpinnan nousun varalta ylhäällä vuorenrinteellä, luoteeseen Longyearbyenin lentokentältä. Jos sähköt katkeavat geenipankin pakastimista, ikirouta varmistaa, ettei lämpötila nouse yli -3 asteen.

-Idea on, että tänne talletetaan elintarviketuotannon kannalta keskeistä historiaa. Toivotaan, että sitä ei koskaan tarvita. Mutta jos joskus tarve tulee, niin uskon, että jälkipolvet ovat tästä erittäin tyytyväisiä, Vanhanen sanoi.

Muistoksi Vanhanen sai purtilon Hankkijan Jussia vuodelta 1976; pääministeri arveli, että kyseessä on ruislajike. Viljelyyn siemenet eivät nyt ole menossa, mutta geenipankin Nurmijärven sivukonttoriin ne ehkä päätyvät.

-Ehkä minun pitää nyt varastoida se liiterin alle, Vanhanen naureskeli.

Ennen kotimatkaa pääministerit vierailivat vielä Ny Ålesundin tutkimuskeskuksessa, joka on maailman pohjoisin pysyvästi asuttu paikkakunta.

Suomi ei puutu Norjan kiistoihin

Norjan esittämä vaatimus hallinnoida Huippuvuoria ympäröiviä merialueita ja luonnonvaroja ei ollut neuvotteluissa esillä, mutta kävi ilmi, ettei vanhassa kiistassa ole tapahtunut mitään uutta. Norja katsoo Huippuvuorten olevan osa Norjan mannerjalustaa, millä perusteella sillä olisi oikeus päättää alueen energiavarojen hyödyntämisestä. Muut maat eivät ole tukeneet tätä näkemystä.

Lisäksi Norja on vuonna 1977 julistanut Huippuvuorten ympärille 200 meripeninkulman kalansuojelualueen, jota muut eivät myöskään ole hyväksyneet. Vanhanen totesi, ettei Suomella ole aikeita EU-puheenjohtajuuskaudellaan ryhtyä selvittelemään asiaa.

-Tämä on kansainvälisesti ja juridisesti erittäin vaikea kysymys, Vanhanen sanoi.

Islannin pääministeri Geir Haarde totesi, että kalastusta koskeva erimielisyys on edelleen olemassa, mutta että ratkaisua pitää etsiä edelleen hyvässä yhteistyössä. Islanti on harkinnut Norjan haastamista kansainväliseen tuomioistuimen asian johdosta.

Ruotsin pääministeri Göran Persson ilmaisi vuorostaan huolensa siitä, miten Norja aikoo hyödyntää Barentsin meren energiavaroja.

-Nämä ovat erittäin herkkiä merialueita, Persson varoitteli.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme