Mainos

Ilmastoaktivistit iskivät maailman suurimpaan hiilisatamaan

Eniten kivihiiltä maailmassa vievän sataman toiminta on seisahtunut Australian Newcastlessa ilmastoaktivistien mielenosoituksen vuoksi. Asian vahvisti sataman kolmen terminaalin toiminnasta vastaavan Waratah-yhtiön tiedottaja.

Noin viisikymmentä Rising Tide (Nousuvesi) -ryhmän jäsentä marssi varhain aamulla sisään satamatiloihin ja pysäytti laitteiston. Ryhmän tiedottajan mukaan yhdeksän mielenilmaisijaa kytki itsensä lastaajiin "hätätoimenpiteenä" ilmastonmuutoksen korostamiseksi.

Poliisin ja järjestäjien mukaan osa aktivisteista pidätettiin protestin seurauksena.

Ryhmä on järjestänyt mielenosoituksia aiheesta aiemminkin, mutta koko lastaustoiminta keskeytyi nyt ensimmäistä kertaa heidän takiaan. Ryhmän mukaan Australian kivihiilen vienti kiihdyttää ilmastonmuutosta.

Newcastle sijaitsee hieman pohjoiseen Sydneystä.

(MTV3 - STT - Reuters)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot