Mainos

Ilmastonmuutos nostaa meren pintaa – viisi saarta pyyhkiytyi kartalta Tyynellä valtamerellä

Viisi saarta Tyynellä valtamerellä  on kadonnut nousseen merenpinnan ja eroosion vuoksi.

The Guardian-lehden mukaan kadonneet saaret todistavat ilmastonmuutoksen huolestuttavista vaikutuksista Tyynen valtameren rannikkoalueilla. 

Meren syleilyyn kadonneet saaret olivat osa Salomonsaaria. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana merenpinta on noussut alueella 10 millimetriä, kertoo toukokuussa julkaistu tutkimus.

Tyynessä valtameressä sijaitseva saaristovaltio koostuu yli 990 saaresta.

Kadonneet saaret olivat kooltaan 1-5 hehtaarin suuruisia eikä niissä ollut asutusta. Kehitys on silti huolestuttava, silti alueella kuusi muuta asutettua saarta on kärsinyt tuhoista merenpinnan noustua.

Isoja osia saarien maista on huuhtoutunut mereen ja kahdessa kokonaisia kyliä on tuhoutunut. Esimerkiksi 25 perhettä asuttava Nuatambun saari on menettänyt 11 taloa ja puolet elinalueestaan vuodesta 2011 lähtien. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot