Mainos
Mainos

Indonesialaissotilaat tyhjensivät parlamenttitalon

Parlamenttirakennuksen vallanneet opiskelijat näyttivät myöhään illalla Suomen aikaa suostuvan sotilaiden vaatimukseen poistua rakennuksesta. Sadat sotilaat tunkeutuivat parlamenttiin aiemmin lauantaiaamuyönä paikallista aikaa ja kehottivat tiistaista lähtien talossa olleita opiskelijoita kovaäänisten avulla poistumaan alueelta.

Väkivaltaa ei tiettävästi käytetty, mutta tilanne oli jännittynyt. Satoja opiskelijoita siirrettiin busseihin, jotka odottivat parlamentin ulkopuolella.

Myöhemmin opiskelijat kuitenkin kerääntyivät aukiolle parlamentin edustalle. He sanoivat tulleensa ulos, koska pelkäsivät menettävänsä henkensä, jos jäisivät sisälle.

Habibien kannattajat ja vastustajat ottivat yhteen

Indonesian uuden presidentin kannattajat ja häntä vastustavat opiskelijat ottivat aiemmin päivällä yhteen Jakartassa. Armeijan väliintulo kuitenkin esti väkivaltaisuudet.

Opiskelijat eivät ole tyytyväisiä Jusuf Habibien valintaan maan uudeksi presidentiksi ja he vaativat maahan uusiaa vaaleja mahdollisimman pian.

Indonesiaan matkustamista vältettävä

Suomen Jakartan-suurlähetystö suosittelee toistaiseksi välttämään Indonesiaan matkustamista. Maasta väliaikaisesti poistuneille Suomen kansalaisille suurlähetystö suosittelee, että tilanteen kehitystä seurataan ainakin muutaman päivän ajan ja Indonesiaan palaamista lykätään.

Suomen suurlähetystö katsoi, että tänään todetusta turvallisuustilanteen helpottumisesta huolimatta tilanne jatkuu maassa jossain määrin epäselvänä, ja muutosten aiheuttamien reaktioiden arviointiin tarvitaan vielä aikaa.

Indonesiassa edelleen olevia suomalaisia suurlähetystö kehotti seuraamaan tilanteen kehitystä tiedotusvälineistä ja muista lähteistä. Väkijoukkoja on syytä välttää, ja epäselvissä tilanteissa on hyvä välttää kokonaan ulkona liikkumista.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme