Mainos
Mainos

Indonesian metsää katoaa miljoonaa hehtaaria vuodessa

Indonesian yli 140:n miljoonan hehtaarin metsäpinta-alasta häviää virallisen arvion mukaan miljoona hehtaaria vuodessa. Metsien häviäminen on osin tarkoituksellista, sillä Indonesian hallituksen maankäyttöohjelman mukaan metsämaata on raivattava maatalouskasvien tuotantoon ja plantaasiviljelmille. Maailmanpankin raportin mukaan Indonesian hallituksen maankäyttöohjelman osuus metsien katoamisesta on noin 70 prosenttia.

Indonesian metsäministeriön luonnonsuojeluosastoa johtava Soemarsono kertoi suomalaistoimittajien haastattelussa, että valtion metsäpolitiikka pysyi ennallaan hallituksen vaihtumisen jälkeen. Soemarsonon mukaan vuosittain häviävä miljoona hehtaaria kattaa sekä lailliset että laittomat hakkuut. Laittomia hakkuita tapahtuu hänen mukaansa edelleen, vaikka hallitus yrittää niitä pysäyttää.

Hallituksen siunaamilla hakkuilla raivataan 30 miljoonaa hehtaaria sademetsää muun muassa öljypalmulle, joka tuottaa kotimarkkinoilla kysyttyä palmuöljyä. Öljyä käytetään esimerkiksi ruoan laitossa. Öljypalmuistutusten laajennustavoite on raju: kansainvälisen metsäntutkimuslaitoksen Ciforin mukaan nykyinen kahden miljoonan hehtaarin öljypalmuistutusala lähes kaksinkertaistuu tänä vuonna.

Suojelun tavoitteet

Indonesian maankäyttöohjelma sisältää tavoitteet suojelualueille, myös metsien suojelulle. Noin neljännes koko maapinta-alasta on osoitettu pysyvään suojeluun. Suojeltuja metsiä on suunnitelman mukaan noin 30 miljoonaa, samoin kuin talousmetsiä ja rajoitetun käytön talousmetsiä. Parin prosentin siivu pysyvästä metsäalasta on osoitettu puuplantaaseille, joita muun muassa Enso ja UPM-Kymmenen yhteistyökumppani April istuttavat Indonesiassa. Soemarsonon mielestä ulkomaiset metsäyritykset ovat tervetulleita Indonesiaan, sillä talouskriisissä oleva maa tarvitsee ulkomaisia investoijia.

Ympäristöjärjestö pessimimistisempi

Viralliset metsäkatoluvut eivät vakuuta Indro Tjahjonoa, joka johtaa Indonesian merkittävintä ympäristöjärjestöä SKEPHI:ä. Hän syytti haastattelussa viranomaisia lukujen vääristelystä ja arvioi itse, että metsiä häviää kaksi miljoonaa hehtaaria vuodessa. Tjahjonon epäily perustui siihen, että puuta käyttävän teollisuuden tuotantokapasiteetti on selvästi suurempi tarjolla oleviin raaka-ainemääriin verrattuna. Laittomia hakkuita hallitus ei hänen mielestään kykene lopettamaan. Tutkijan mielestä Indonesian metsäpinta-alan pienenemistä ei voi juuri estää, koska hallitus pitää muita maankäyttömuotoja tärkeämpinä. Ciforin apulaisjohtaja Neil Byron arveli metsäpeitteen pienevän noin puoleen nykyisestä noin 60 prosentista seuraavan 50 vuoden kuluessa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme