Mainos
Mainos

Indonesian metsäpalot saastuttavat naapurimaita

Indonesiassa riehuvat metsäpalot aiheuttavat naapurimaissa vakavia saasteongelmia. Tuulten mukana leviävä savu uhkaa miljoonien alueella asuvien terveyttä. Malesiassa kesäkuun alusta asti kiusannut savusaaste on julistettu kansalliseksi katastrofiksi. Viranomaiset kehottavat hengitysvaikeuksista kärsiviä ihmisiä pysyttelemään sisällä, kun saastepitoisuudet ilmassa lisääntyvät. Epätoivoiset viranomaiset ovat yrittäneet kylvää kemikaaleja pilviin sateen aikaansaamiseksi, mutta tähän saakka yritykset eivät ole onnistuneet.

Myös Singaporessa saasteen määrä ylitti viikonloppuna epäterveelliseksi luokitellut standardit. "Sumuksi" nimetty ilmiö tummentaa taivaat iltapäivisin jopa siinä määrin, että lentoyhtiöt ovat joutuneet peruuttamaan lentoja heikon näkyvyyden vuoksi.

Valtaisat metsäpalot ovat roihunneet Indonesiassa monta kuukautta. Kalimantanissa ja Sumatrassa palot riehuvat yhä, eikä loppua ole näkyvissä. Esimerkiksi Kalimantanissa ei ole satanut kolmeen kuukauteen.

Indonesian ympäristöministeri Sarwono Kusumaatmaja arvioi, että yli 300 000 hehtaaria metsää on tuhoutunut paloissa tänä vuonna. Metsäpaloista syytetään kulottamista, jota Indonesiassa harrastavat niin suuret metsäyhtiöt kuin maanviljelijätkin.
(STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme