Mainos
Mainos

Indonesiassa hätäapukokous

Jakartassa on käynnistynyt YK:n järjestämä kansainvälinen kokous, jossa on tarkoitus päättää lisäavun järjestämisestä Aasian katastrofin uhreille. Aasian hyökyaaltojen uhrimäärä voi tautien vuoksi kaksinkertaistua noin 300 000:een.

Indonesian pääkaupungissa Jakartassa on käynnistynyt kansainvälinen kokous, jossa suunnitellaan hätäapua hyökyaaltokatastrofin uhreille ja tuhoutuneiden alueiden jälleenrakennusta. Kokouksessa keskustellaan todennäköisesti myös katastrofista kärsineiden maiden velkojen jäädyttämisestä.

Australia on luvannut auttaa Indonesiaa miljoonalla Australian dollarilla (noin 577 miljoonalla eurolla) seuraavien viiden vuoden aikana. Myös Saksa ja Britannia ilmoittivat nostavansa apuaan tuhoalueiden maille huomattavasti. Saksa lupasi 500 miljoonaa euroa ja Britannia useita satoja miljoonia puntia.

Alunperin Saksa lupasi aputyöhön 20 miljoonaa euroa ja Britannia 50 miljoonaa puntaa (noin 71 miljoonaa euroa). Muita suuria avustajia ovat Japani 500 miljoonalla dollarilla (vajaalla 380 miljoonalla eurolla) ja Yhdysvallat 350 miljoonalla dollarilla (265 miljoonalla eurolla).

YK:n hätäavun koordinoijanJan Egelandinmukaan avustusrahaa on nyt koossa 3-4 miljardia dollaria (noin 2-3 miljardia euroa).

YK:n pääsihteeri Kofi Annansanoi Jakartan kokouksen alla toivovansa, että avustuksia luvanneet maat pitävät kiinni lupauksistaan ja auttavat katastrofista kärsiviä maita niillä summilla, joilla ovat luvanneet. Aasian katastrofiavun ei myöskään pitäisi vähentää apua muista kriiseistä kärsiviltä, Annan sanoi.

YK: Aasian uhriluku voi kaksinkertaistua tautien vuoksi

YK varoittaa, että Aasian hyökyaaltojen uhrimäärä voi tautien vuoksi kaksinkertaistua noin 300 000:een, ellei tuhoalueille vielä tällä viikolla saada puhdasta vettä ja muita välttämättömyyksiä.

Maailman terveysjärjestö WHO kertoi lähettäneensä hätäapua katastrofialueelle koleran ja punataudin kaltaisten sairauksien estämiseksi. Vaikka apu onkin saavuttanut monet kohteet, puhtaasta juomavedestä on järjestön mukaan edelleen kova pula.

- Jos ihmisten perustarpeita ei tyydytetä viikon loppuun mennessä, WHO pelkää tartuntatautien johtavan samankaltaiseen kuolonuhrien määrään kuin ihmisiä kuoli suoraan tsunamin uhrina, WHO sanoi lausunnossaan.

YK:n mukaan hyökyaallot vaativat noin 150 000 ihmisen hengen.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme