Mainos
Mainos

Intia ja USA päättivät ydinaseneuvottelunsa

Intia ja Yhdysvallat päättivät tänään kolme päivää kestäneet neuvottelunsa ydinaseiden leviämisen estämisestä. Intian ulkoministeri Jaswant Singh ja Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Strobe Talbott luonnehtivat neuvotteluja hyödyllisiksi ja lupasivat jatkaa keskusteluja ennen vuoden keskivaihetta.

-Kävimme kolme päivää hedelmällisiä, hyödyllisiä ja rakentavia keskusteluja. Olemme päättäneet olla jatkuvasti yhteydessä toisiimme ja jatkaa neuvotteluja valtuuskuntien tasolla ennen vuoden keskivaihetta, Singh sanoi. Talbott sanoi yhtyvänsä Singhin ajatuksiin, mutta muistutti, ettei neuvottelujen päättyminen tällä erää vielä merkitse työn olevan ohi.

Tämänkertainen neuvottelukierros oli maiden kahdeksas sen jälkeen kun Intia teki sarjan maanalaisia ydinkokeita viime toukokuussa. Intian naapurimaa ja pitkäaikainen vihollinen aloitti heti tämän jälkeen omat ydinkokeensa. Yhdysvallat haluaa Intian liittyvän kansainväliseen ydinsulkusopimukseen. Intia on puolestaan on asettanut ehdoksi, että se saa säilyttää itsellään ydinpelotteen, mitä Yhdysvaltain on vaikea hyväksyä.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme