Mainos
Mainos

Intialainen nainen löytyi hirtettynä – epäillään joukkoraiskatuksi

Intiassa Uttar Pradeshin maakunnassa on jälleen löytynyt nainen hirtettynä puusta, kertoo BBC verkkosivuillaan.

Naisen perheen mukaan hänet oli joukkoraiskattu ennen hirttämistä. Paikallispoliisin mukaan asia vahvistuu ruumiinavauksessa. 

Lähikylästä kotoisin olleen 44-vuotiaan naisen kerrotaan saaneen uhkauksia myytyään alkoholia alueella.

Muutama viikko sitten saman osavaltion alueelta löytyi kaksi teinityttöä raiskattuina ja hirtettyinä. Tyttöjen kohtalo on saanut aikaan voimakkaita mielenilmauksia ympäri maata.

Naisten joukkoraiskaukset ovat herättäneet suurta huolta ja raivoa muun muassa siksi, että poliisit ovat tarttuneet tapauksiin hyvin hitaasti ja vastahakoisesti.

Intian pääministerin Narendra Modi sanoi tänään, että naisten kunnioittamisen ja suojelemisen tulisi olla etusijalla maan koko väestön keskuudessa.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme