Mainos
Mainos

Intialaiset ryöpyttävät poliitikkoja Mumbain iskuista

Intian hallitus on yhä ahtaammalla Mumbain terrori-iskujen takia. Kaupungin asukkaat ihmettelevät, miten terroristit pääsivät raskaasti aseistettuna paraatipaikoille.

Syytökset lähes 200 ihmisen kuolemasta kohdistuvat sekä hallitsevaan kongressipuolueeseen että oppositioon.

- Mumbai ei olisi joutunut kärsimään tällä tavalla, elleivät viranomaiset olisi laiminlyöneet velvollisuuksiaan. Välinpitämättömyys ja huolimattomuus on ollut uskomatonta, moitti mumbailainen kirjailija Shoba De television keskusteluohjelmassa.

Sisäministeri Shivraj Patil ja hallituksen turvallisuusneuvonantaja M. K. Narayanan taipuivat tänään eroon, mutta sen ei uskota rauhoittavan kapinamielialaa.

- Tämä on raivoa niin kutsuttuja johtajiamme kohtaan. Terrorihyökkäykseen ei ollut varauduttu niin kuin olisi pitänyt, ryöpytettiin Indian Express -lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessa.

Times of Indian pääkirjoitus taas leimasi poliitikot näpertelijöiksi verilöylyn keskellä.

- Kun ruumishuoneet ovat täynnä, on aika kysyä päättäjiltä, tehdäänkö ihmishengillä politiikkaa. Saatteko te mitään aikaiseksi, lehdessä kysyttiin.

Oppositiolle haukkuja tekopyhyydestä

Kuoroon yhtyi useita kansanedustajia, koska Intiassa pidetään parlamenttivaalit toukokuussa.

Oppositiopuolue BJP julkaisi jopa lehtimainoksen, jossa teilattiin hallitusta, vaadittiin terrorisminvastaista taistelua ja neuvottiin äänestämään BJP:tä. Puolueen mukaan hallitus on onnistunut peittelemään kyvyttömyyttään talouskasvun ansiosta.

Terrorismilla ratsastaminen näytti vain lisäävän ihmisten suuttumusta.

- Olemme tympääntyneitä poliitikkoihin, jotka yrittävät kerätä terrorismin avulla ääniä. Olemme saaneet tarpeeksemme heidän epäpätevyydestään. He ovat kaikki samanlaisia, kiteytti Hindustan Times -lehden kolumnisti Vir Sanghvi.

Hallitus kohdisti syytöksiä Pakistaniin

Intian hallitus koetti kääntää huomion takaisin Pakistaniin. Viranomaisten mukaan kaikki tai ainakin suurin osa terroristeista saapui Mumbaihin Pakistanista, mikä on kiristänyt entisestään maiden suhteita. Intia on kehottanut naapuriaan myös koventamaan otteita äärijärjestöjä vastaan.

- Nostamme turvallisuuden sotatilan kaltaiselle tasolle, mitä emme ole tehneet koskaan aiemmin, sanoi hallituksen edustaja Sriprakash Jaiswal.

Intian laivasto ja rannikkovartiosto vahvistivat partioitaan Arabianmerellä, koska terroristien uskotaan tulleen veneillä Pakistanin suurimmasta kaupungista Karachista.

Pakistanin armeija uhkaa puolestaan lisätä joukkojaan rajalla, jos ydinasevaltioiden välit kärjistyvät edelleen. Pakistan on tuominnut iskut ja kiistänyt olleensa niissä millään tavalla mukana.

Ulkoministeri Shah Mehmood Qureshi soitti muun muassa EU:n ulkopoliittiselle edustajalle Javier Solanalle ja vakuutti, että Pakistan auttaa Intiaa terrori-iskujen selvittämisessä. Hän puhui myös Kiinan ja Arabiemiraattien ulkoministereiden kanssa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme