Mainos
Mainos

Intian ilmavoimat iski Kashmirissa

Intian pääministeri Atal Behari Vajpayee on sanonut maan ilmavoimien komentajille, ettei Intia lopeta toimiaan Kashmirissa, ennen kuin maahantunkeutujat on ajettu Pohjois-Kashmirista, kertoo intialainen PTI-uutistoimisto.

Intian ilmavoimien koneet iskivät tänään jälleen Kashimirissa. Intian mukaan ilmaiskut kohdistettiin Pakistanin tukemia sissejä vastaan, jotka oleskelevat maiden välisen aselepolinjan liepeillä jaetussa Kashmirissa.
Intian asevoimien mukaan koneet iskivät sissien asemiin Batalikin alueella ja Mushkovin laaksossa Pohjois-Kashmirissa. Tämän päivän taistelujen kerrotaan olleen rajuimpia moneen päivään. Intia ei enää sulje pois sodan mahdollisuutta maiden välisten Kashmir-neuvottelujen kariutumisen jälkeen lauantaina, sanoi Vajpayee vieraillessaan rajajoukkojen luona eilen.

Pääministeriäkin yritettiin tulittaa

Pääministeri Vajpayee sanoo Pakistanin tulittaneen häntä kohden eilisen vierailun aikana Kashmirissa, mutta Vajpayee pilkkasi tulitusta sanoen sen olleen kunnialaukauksia.
Vajpayeen vierailun aikana Baroon kylään putosi viisi kranaattia, joista yksi osui rakennukseen, jossa pääministerin oli ollut määrä puhua.

Intian presidentti K.R. Narayanan sanoi laukausten olleen pelkurimainen teko. Viikonloppuna Kashmirissa käytiin tulitaistelua Intian puolella aselepolinjaa.
Intian puolustusviranomaiset ovat neuvoneet ihmisiä muuttamaan etelään, jotta nämä eivät jäisi tulituksen keskelle. Intian viranomaiset kielsivät toistamiseen maanantaina sen, että Intian joukot olisivat käyttäneet kemiallisia aseita Kashmirissa. Viranomaiset muistuttivat Intian allekirjoittaneen kemiallisten aseiden käytön kieltävän sopimuksen. Pakistan väitti eilen Intian käyttäneen kranaatteja, jotka savuavat, aiheuttavat rakkuloita ja pahoinvointia.

Intian ulkoministerin Jaswant Singhin on määrä saapua Pekingiin tänään neuvotteluihin maan johdon kanssa. Tapaamisen yksityiskohtia ei ole julkistettu. Pakistanin ulkoministeri Sartaj Aziz teki kiireellisen matkan Pekingiin perjantaina, juuri ennen matkaansa Delhiin neuvotellakseen Kashmirin kriisistä Singhin kanssa.

Singhin vierailu on ensimmäinen Intian ulkoministerin vierailu Kiinaan sitten vuoden 1991. Kiina on Pakistanin perinteinen liittolainen. Kiina nöyryytti Intian armeijaa lyhyessä rajasodassa vuonna 1962 ja nämä kaksi maailman väkirikkainta maata tarkkailevat toistensa puolustusaikeita tarkasti. Kiinan hallinnassa on pala Kashmiria, jonka Pakistan luovutti sille vuonna 1963, sekä Aksai Chinin alue 40 vuoden ajan. Intia ja Pakistan ovat käyneet kolme sotaa, joista kaksi on koskenut jaettua Kashmiria.
(STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme