Mainos
Mainos

Intian parlamenttivaalit vauhtiin

Hallitseva BJP-puolue on johdossa Intian parlamenttivaaleissa. Vaalit ovat maailman suurimmat, sillä äänioikeutettuja on yli 670 miljoonaa.

arkistokuvaa

Intian hallitseva BJP-puolue liittolaisineen on ovensuukyselyjen mukaan selvässä johdossa Intian parlamenttivaalien ensimmäisessä osassa. Se on siten menestynyt yhtä hyvin tai vain hiukan heikommin kuin vuoden 1999 vaaleissa samoilla alueilla.

Televisioverkkojen ovensuukyselyjen mukaan BJP saa 69-93 paikkaa ja oppositiossa oleva kongressipuolue liittolaisineen 41-55 paikkaa.

Tänään noin 175 miljoonaa intialaista pääsi käyttämään äänioikeuttaan 13 osavaltiossa ja muutamilla suoraan keskushallinnon johdossa olevilla alueilla. Äänioikeutettuja Intian parlamenttivaaleissa on kaikkiaan 670 miljoonaa.

Vaalit pidetään viidessä osassa, ja viimeiset äänet annetaan vasta 10. toukokuuta. Äänestyspaikkoja maassa tulee olemaan pitkälti yli 700 000.

Väkivaltaisuuksilta ei vältytty ensimmäisenä äänestyspäivänä. Intian viestimet kertoivat, että ainakin 16 ihmistä sai surmansa ja 44 haavoittui vaaleihin liittyvässä väkivallassa eri puolilla Intiaa.

Syrjäisessä Koillis-Intiassa äänestettiin suhteellisen vilkkaasti sissihyökkäysten uhasta huolimatta, mutta muualla kuuma sää ja laimea vaalikampanja näyttivät vaikuttaneen äänestysintoon.

Vaalirauhaa valvoi kymmeniätuhansia sotilaita lentokoneiden tukemina.

Vaaleissa käytettiin ensi kerran elektronisia äänestyskoneita, joita jouduttiin kuljettamaan helikoptereille, härkävankkureilla, elefanteilla ja kameleilla syrjäisille äänestyspaikoille.

BJP jatkanee vallassa

Vaalituloksen ei uskota tuovan suuria muutoksia Intian parlamenttiin, vaan pääministeri Atal Behari Vajpayeen hallitsevalle BJP-puolueelle ennakoidaan niukkaa voittoa oppositiossa olevasta kongressipuolueesta. BJP:n ei kuitenkaan uskota saavan ehdotonta enemmistöä 545-paikkaiseen parlamenttiin, vaan se tarvinnee pienempien puolueiden tukea muodostaakseen hallituksen.

Pääministeri Vajpayee pelasi uhkapeliä julistamalla vaalit viisi kuukautta ennen kuin laki olisi vaatinut. Hän päätti hyötyä runsaista monsuunisateista, jotka olivat polkaisseet talouden huippukuntoon. BJP korjasikin selvän voiton joulukuun aluevaaleissa. Nehrun-Gandhin dynastian johtama oppositiopuolue vähätteli BJP:n menestystä ja sanoi sen johtuneen luonnonoloista eikä BJP:stä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme