Mainos
Mainos

Intian tulva-alueelle halutaan pikaisesti lisää apua

Tulvavesien alle jäänyt Biharin osavaltio Pohjois-Intiassa kaipaa pikaisesti kansainvälistä apua. Viranomaisten mukaan apua tarvitaan vähintään yhtä paljon kuin tuhoisan tsunamin jäljiltä vuonna 2004.

Suuria osia jo ennestäänkin köyhästä Biharista on veden peitossa, eikä tulvavesien odoteta laskevan kuukausiin. YK:n mukaan ainakin miljoona ihmistä on jäänyt kodittomaksi, mutta Pelastakaa lapset -järjestön mielestä luku saattaa olla jopa viisinkertainen.

Eloonjääneiden ahdinkoa lisää myös pelko kulkutaudeista. Katastrofi sai alkunsa elokuun puolivälissä, kun Kosijoki tulvi uomastaan yläjuoksulla Nepalissa ja upotti alleen suuria osia Biharista.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme