Mainos
Mainos

Intian valtamereen tsunamijärjestelmä ensi vuonna

Intian valtamereen rakennettavasta tsunamien varoitusjärjestelmästä tulee samankaltainen kuin Tyynellä valtamerellä jo on.

YK:n kansainvälinen valtamerikomissio IOC on sinetöinyt muodollisella päätöksellä Intian valtameren tsunamivaroitusjärjestelmän rakentamisen.

YK:n uutispalvelu kertoo, että IOC teki päätöksen eilen Pariisissa päättyneessä kokouksessaan.

Järjestelmän rakentaminen on alkanut jo aiemmin, ja sen on määrä aloittaa toimintansa jo ensi vuonna, YK kertoo tiedotteessa verkkosivuillaan.

Intian valtameren kattavasta varoitusjärjestelmästä tulee samankaltainen kuin Tyynellä valtamerellä jo on. Järjestelmä perustuu merenkorkeutta mittaaviin antureihin, joita sijoitetaan Intian valtamerelle. Tieto mahdollisesta lähestyvästä katastrofista välitetään nopeasti radion ja matkapuhelimien kautta.

Ensimmäinen päätös järjestelmän rakentamisesta tehtiin jo IOC:n kokouksessa maaliskuussa.

Varoitusjärjestelmän kokoamista valvoo koordinointiryhmä ICG, jonka on määrä pitää ensimmäinen kokouksensa elokuun alussa. Ryhmään kuuluvat IOC:n varoitusjärjestelmän alueella sijaitsevat jäsenmaat. Vastaavia järjestelyjä valmistellaan Pariisissa tehdyn päätöksen mukaan myös Koillis-Atlantille, Välimerelle ja Karibianmerelle.

(MTV3-STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme