Mainos
Mainos

Intiassa sotilaat juna-asemille

Tuhoisa junapalo on surmannut ainakin 66 ihmistä lähellä Intian pääkaupunkia Delhiä. Syyksi epäillään terroritekoa. Maa on lisännyt juna-asemien vartiointia.

Intian turvallisuusjoukot on asetettu hälytysvalmiuteen ja puolisotilaallisia joukkoja on sijoitettu juna-asemille estämään uusia iskuja. Ainakin 66 ihmistä sai aiemmin päivällä surmansa kahdessa räjähdyksessä Pakistaniin matkalla olleessa junassa.

Junan vaunuista kaksi tuhoutui täysin palossa.

Niin Intia kuin Pakistankin kuvasivat tekoa terrorismiksi.

Räjähdykset sattuivat varhain aamulla noin sadan kilometrin päässä pääkaupungista Delhistä pohjoiseen. Suurin osa uhreista oli pakistanilaisia. Junasta ja raiteilta löydettiin lisäksi kaksi räjähtämätöntä pommia.

Turvallisuutta lisättiin ainakin viidellä rautatieasemalla Intian pääkaupungissa Delhissä, ja joukkoja partioi myös pääkaupungin lähijunissa.

Pelastus- ja raivaustyöt on saatu päätökseen ja ehjänä säilynyt osa junasta jatkanut matkaansa kohti Pakistania.

Pääministeri Manmohan Singh vakuutti, että verityön tekijät otetaan kiinni.

Pakistanin presidentin Pervez Musharrafin mukaan junaisku ei saa pysäyttää maiden välistä rauhanhanketta.

Intia keskeytti viime vuonna rauhanhankkeen useiksi kuukausiksi Mumbaissa juniin tehtyjen iskujen jälkeen. Intia syytti iskuista Pakistania.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme