Mainos

Irak aikoo hyökätä Länsi-Mosuliin – alueella jopa 800 000 siviiliä

Irakissa hallituksen joukot aloittavat hyökkäyksen äärijärjestö Isisiä vastaan Mosulin länsiosissa, kertoi Irakin pääministeri Haider al-Abad televisioidussa puheessa.  
Mosul on Isisin viimeinen iso tukikohta Irakissa.  

Pääministerin mukaan operaatiossa alkaa nyt uusi vaihe, ja asukkaat vapautetaan Isisin terrorilta.

Kaupunki on sama, jossa Isisin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi julisti Isisin kalifaatin alueelle vuonna 2014.

Asukkaat eivät ole paenneet

Edessä voivat olla säälimättömimmät taistelut sitten lokakuun, jolloin Mosulin valtaus Isisiltä alkoi.  

Suurin osa Mosulin asukkaista ei ole paennut kaupungista taistelujen alta. Asukkailla on jo valmiiksi huonot olot, ja edessä voivat olla viikkojen taistelut.  

YK:n mukaan kaupungin länsiosissa, jonne hyökkäys kohdistuu, on jopa 800 000 siviiliä.  
Lähes puolet kaupungin ruokakaupoista on YK:n mukaan suljettu, ja juokseva vesi on vähissä.  

Luvassa lienee vaikeaa, talosta taloon liikkuvaa ja veristä taistelua, arvioi tiedusteluun erikoistuneen konsulttitoimisto Soufan Groupin Patrick Skinner.  

Länsi-Mosulin vanhankaupungin kadut ovat kapeita, joten suuret sotilasajoneuvot eivät mahdu sinne. Odotettavissa on siten vaarallista lähitaistelua.  

Isis on aiemmin käyttänyt siviilejä ihmiskilpinä ja tappanut asukkaita, jotka ovat yrittäneet paeta kaupungista. Tämä on tehnyt kaupungista poistumisesta sekä vaikeaa että vaarallista.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot