Mainos
Mainos

Irak määräsi kurdien itsenäisyysäänestyksen järjestäjät pidätettäviksi

Irakilainen tuomioistuin on määrännyt kurdialueen itsenäisyysäänestyksen järjestäjät pidätettäviksi.

Pidätysmääräykset annettiin keskusvaalilautakunnan puheenjohtajasta ja kahdesta muusta jäsenestä.

Irakin kurdit äänestivät itsenäistymisestä runsaat kaksi viikkoa sitten. Valtaosa äänestäjistä kannatti itsenäistymistä, mutta kurdialue ei ole julistautunut itsenäiseksi.

Irakin korkein oikeus julisti äänestyksen perustuslain vastaiseksi jo viikkoa ennen äänestystä. Vastatoimena äänestykselle Irak on muun muassa katkaissut kansainväliset lentoyhteydet kurdialueelle.

Myös Irakin naapurimaat Iran ja Turkki vastustivat äänestystä ja ovat uhanneet keskeyttää kurdien öljykuljetukset rajojensa kautta. Irakin keskushallinto puolestaan on ilmoittanut aikovansa ottaa käyttöön oman, kilpailevan putken, jolla se voisi toimittaa öljyä Turkkiin.

Irakin suorat öljytoimitukset Turkkiin katkesivat vuonna 2014, kun äärijärjestö Isis valloitti osan maasta.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot