Mainos
Mainos

Irak sai viimein hallituksen

Irakin parlamentti on hyväksynyt maan uuden hallituksen useiden kuukausien kädenväännön jälkeen. Tärkeät sisä- ja puolustusministerin paikat jäivät kuitenkin vielä nimeämättä.

Irakissa tehtiin tänään historiaa, kun maa sai ensimmäisen täysin suvereenin hallituksensa sen jälkeen kun Yhdysvaltain johtama liittouma syrjäytti Saddam Husseinin. Muuten historiallisuudesta ei ollut tietoakaan, sillä verenvuodatus jatkui maassa edellisten päivien ja viikkojen tapaan.

Pääministeri Nuri al-Malikilla olikin helppo työ määritellä hallitusohjelmassaan tuoreen hallituksen - josta kuitenkin puuttuvat vielä tärkeät puolustus- ja sisäministerien nimet - tärkeimmät tehtävät: talouden kohentaminen ja turvallisuuden parantaminen.

Maliki sanoi myös, että Irakin poliisia ja puolustusvoimia vahvistetaan niin, että ulkomaiset joukot voivat "palata kotimaihinsa järkevässä aikataulussa".

Malikin hallitus hyväksyttiin parlamentissa ministeri kerrallaan käsiä nostamalla. Ennen tätä istunto oli kuitenkin jo ehtinyt saada myrskyisän alun, kun muutamat hallituksen nimilistaan tyytymättömät sunniedustajat marssivat ulos parlamentista. Merkittävimmät sunniedustajat pysyivät kuitenkin istuntosalissa.

"Tärkeä askel matkalla demokratiaan"

Monet maat ehättivät jo tänään onnitella Irakia uuden hallituksen muodostamisesta. Ensimmäisten onnittelijoiden joukkoon ehätti Britannian ulkoministeri Margaret Beckett:

- Britannialta demokratian rakentamiseen on kulunut vuosisatoja. Irakissa tämä prosessi on nyt alussa. Yksi asia on kuitenkin varma: kansallisen yhtenäisyyden hallitus kuvastaa kansan moniäänisyyttä ja valinnanvapautta.

Italian tuore pääministeri Romano Prodi korosti niinikään eri kansanryhmien yhteistyön merkitystä:

- Kaikkien edustajaryhmien ottaminen mukaan hallitukseen on tärkeä askel demokraattisen Irakin jälleenrakennuksen tiellä. Italia tukee tässä Irakia, Prodi sanoi.

Myös Arabiliiton pääjohtaja Amr Moussa korosti kommenteissaan, että yhtenäisyyshallituksen muodostaminen on tärkeää turvallisuuden ja vakauden varmistamiseksi.

Malikin hallituksen kohtaamat vaikeudet tulivat kuitenkin selvästi esille jo aamulla, kun hieman ennen parlamentin istunnon alkua Bagdadissa räjähti pommi. Sadrin kaupunginosassa tehty isku tappoi ainakin 19 ihmistä ja haavoitti liki kuuttakymmentä.

Uutistoimisto Reutersin haastattelemalla valokuvaajalla Jabbar Isho Gorgisilla olikin selvä viesti uudelle hallitukselle:

- Johtipa meitä kuka tahansa, hänen on johdettava meidät turvaan. Maa on raunioina. Toivottavasti hallitus voi pelastaa edes sen vähän, mitä vielä on jäljellä.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme