Mainos
Mainos

Irak tutkii väitteet kuolemanpartioista

Basran kaupungissa palveleva brittiarmeijan majuri uskoo kuolemanpartioiden surmanneen yli 140 ihmistä kolmen kuukauden aikana. Partioiden epäillään toimivan myös Bagdadissa.

Irakissa tutkitaan väitteet, joiden mukaan poliisit olisivat surmanneet kymmeniä sunnimuslimeja. Yhdysvaltain armeija kertoi tänään vanginneensa Bagdadissa neljä poliisia, joiden epäillään kuuluneen kuolemanpartioihin.

Brittiarmeijan majuri Alex Wilson puolestaan epäilee kuolemanpartioiden surmanneen Etelä-Irakin Basrassa yli 140 ihmistä muutaman kuukauden aikana. Määrä on kaksinkertaistunut muutamassa kuukaudessa.

- Teemme parhaamme vastustaaksemme kuolemanpartioita. Haluamme saada heidät pois kaduilta, Wilson vakuutti.

Wilsonin mukaan murhaajat naamioituvat poliiseiksi tai sisäministeriön virkamiehiksi. Irakilaiset puolestaan kertovat tutkivansa väitteitä.

- Sisäministeri on perustanut tutkimusryhmän, joka perehtyy asiaan, Irakin tiedusteluasioista vastaava varaministeri Hussein Kamal sanoi.

Yhdysvaltalainen Chicago Tribune -lehti kirjoitti aiemmin, että Bagdadissa olisi pidätetty 22 poliisia, kun nämä olivat viemässä sunnimuslimia teloitettavaksi. Yhdysvaltain armeijan tiedottajan mukaan vain neljä miehistä oli sekaantunut sieppaukseen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme