Mainos
Mainos

Irakiin vaalit jo ensi vuonna?

Irakiin yritetään saada vaalit aikaiseksi jo vuoden kuluttua. Sitä ennen maalle kuitenkin täytyisi saada säädettyä uusi perustuslaki.

Yhdysvaltain Irak-johtajan Paul Bremerin lupaus vapaista vaaleista tuli vain vähän sen jälkeen, kun yksi amerikkalaissotilas kuoli ja kaksi loukkaantui irakilaisten hyökkäyksessä.

Yhdysvaltain hallinto haluaa Irakin sodalle nopeaa loppua, sillä sodan pitkittyminen uhkaa presidentti George Bushin uudelleenvalintamahdollisuuksia. Vaalit pidetään ensi vuoden marraskuussa.

Yhdysvalloissa ollaan kyllästytty lähes jokapäiväisiin uutisiin, joissa kerrotaan amerikkalaisotilaiden kuolemasta. Jälleen eilen illalla yksi amerikkalaissotilas kuoli ja kaksi muuta loukkaantui irakilaisten hyökkäyksessä.

Tämänpäiväisellä lausunnollaan amerikkalaisten Irak-johtaja haluaakin nopeuttaa sodan päättymistä. Jos amerikkalaisten valitsema Irak-hallinto todella kykenee sorvaamaan uuden perustuslain vuoden aikana valmiiksi, Yhdysvaltain joukot, tai ainakin niiden enemmistö, voisi lähteä maasta.

- Kun riippumaton hallitus on saatu koottua, liittouman toimivalta päättyy. Tuolloin myös minun työni täällä on saatu päätökseen, Yhdysvaltain Irak-johtaja Paul Bremer kertoo.

Irakin sodan pitkittyminen näkyy tuoreissa gallup-luvuissa, joiden mukaan presidentti Bushin suosio on pudonnut 56 prosenttiin. Toukokuussa Bushin kannatus oli vielä 62 prosenttia.

Toisaalta seitsemän amerikkalaista kymmenestä sanoo edelleen että Saddam Husseinin syökseminen vallasta oli oikein vaikka alkuperäiset syyt hyökkäykseen ovatkin osoittautuneet ontoiksi.

Irakin sodan lopputulos ja Saddamin kiinnisaaminen elävänä tai kuolleena on tärkeää Bushille, sillä presidentinvaalit pidetään ensi vuoden marraskuussa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 31.07.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme