Mainos
Mainos

Irakin hallitusneuvottelut käyntiin väkivallan varjossa

Uuden hallituksen odotetaan rauhoittavan maan kansanryhmien välistä väkivaltaa.

Irakin pääministeriksi eilen nimitetyn Jawad al-Malikin odotetaan aloittavan hallitusneuvottelut heti tänään. Ministerinimitysten toivotaan olevan valmiina parin viikon sisällä, jotta hallitus pääsisi tarttumaan maan suurimpaan ongelmaan, kansanryhmien väliseen väkivaltaan.

Jo useita viikkoja jatkuneet väkivallanteot ovat jatkuneet tänäänkin. Varhain aamulla ainakin viisi ihmistä sai surmansa, kun Irakin puolustusministeriön sisäänkäynnin eteen heitetty pommi räjähti. Kaikki kuolleet olivat siviilejä.

Puolustusministeriö sijaitsee Bagdadin hyvin vartioidulla, niin sanotulla vihreällä vyöhykkeellä. Samalla alueella ovat myös Irakin parlamentti ja Yhdysvaltain suurlähetystö.

Poliisi on ilmoittanut myös löytäneensä kuuden nuoren miehen ruumiit pääasiassa sunnimuslimien asuttamasta Adhamijan kaupunginosasta. Miehiä oli ammuttu päähän.

Bush kehuu Irakin edistysaskelta

Yhdysvaltain presidentti George Bush on kehunut Irakin johtajien sopimusta, jolla pyritään muodostamaan maahan kansallisen yhtenäisyyden hallitus. Bushin mukaan sopimus tekee myös Amerikasta turvallisemman paikan.

Bush kuvaili sopimusta historialliseksi saavutukseksi sekä tärkeäksi virstanpylvääksi Irakille matkalla demokratiaan. Hänestä se edustaa kompromisseja ja yhteisymmärrystä.

- Sopimus heijastaa Irakin kansan tahtoa. He uhmasivat terroristeja äänestämällä valitakseen naiset ja miehet, jotka johtavat kansakuntaa eteenpäin, Bush muotoili.

Presidentin mukaan Irakin tuleva hallitus saa yhä enemmän vastuuta maan turvallisuudesta. Bush vihjasi myös amerikkalaissotilaiden poisvetämiseen, mutta lisäsi saman tien, että Irakin tilanteen rauhoittaminen vaatii vielä töitä. Hän lupasi, että Yhdysvallat auttaa Irakin hallitusta saamaan väkivaltaisuudet kuriin ja rakentamaan infrastruktuuria.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme