Mainos
Mainos

Irakin ja YK:n välillä kahnauksia

Irakin viranomaiset ovat pahoinpidelleet YK:n asevalvontaryhmään kuuluvaa valokuvaajaa pyrkiessään estämään häntä kuvaamasta aluetta, jolla Irakin epäillään varastoivan joukkotuhoaseita, kertovat diplomaattilähteet. Tarkkailijaryhmä pääsi lopulta paikalle, mutta joutui odottamaan sisäänpääsyä. YK:n edustajat epäilevät, että sillä aikaa epäilyksenalaista aineistoa poistettiin rakennuksista. Asevalvojat tarkastivat kaksi asevarastoiksi epäiltyä paikkaa lauantaina ja maanantaina. Pahoinpitelyvälikohtaus sattui Bagdadin pohjoispuolella.

Tarkastajaryhmän mukaan kuvaaja ja irakilainen valvoja lensivät alueen yllä YK:n helikopterilla. Irakilainen pahoinpiteli valokuvaajaa kolmesti yrittäessään estää tätä kuvaamasta. Hän näytti aikovan käydä myös kopterin kaksihenkisen miehistön kimppuun, mutta toinen lentäjistä pakotti hänet takaisin istuimelleen.

Viimeksi viime kesäkuussa Irak esti YK:n asetarkkailijoiden pääsyn paikkoihin, joissa epäillään olevan kemiallisia tai muita joukkotuhoaseita. Tuolloin YK:n turvallisuusneuvosto uhkasi Irakia voimassaolevaa kauppasaartoakin järeämmillä toimilla.

Irak puolestaan julisti, että se ei voi päästää tarkastajia alueille, jotka ovat kansallisen turvallisuuden kannalta merkittäviä.
(STT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme