Mainos
Mainos

Irakin kiistan jännite kasvaa

Yhdysvallat ja Britannia ilmoittivat sunnuntaina, ettei Irakilla ole enää kovin paljon aikaa muuttaa kantaansa YK:n asetarkastuksia koskevassa kiistassa, mikäli se haluaa välttyä ilmaiskuilta.

Britannian ulkoministeri Robin Cook ilmoitti, etteivät maat odota enää kauaa, jos Irak ei päästä tarkastajia YK:n vaatimiin paikkoihin. -Aika on loppumassa. Takaraja lähenee ja Hussein on todella väärässä, mikäli hän luulee meidän peräytyvän, ilmoitti Cook BBC:n haastattelussa sunnuntaina.

Cook suhtautui varovaisesti tietoihin, joiden mukaan Saudi-Arabia on aseellista iskua vastaan. Saudi-Arabia osallistui länsimaiden liittolaisena Persianlahden sotaan vuonna 1991. YK:n turvallisuusneuvoston vakinaisjäsenistä aseellista iskua vastustavat Kiina, Ranska ja Venäjä.

Cohen perustelee iskun tarvetta

Saksassa vieraileva Yhdysvaltain puolustusministeri William Cohen perusteli sunnuntaina eurooppalaisille maansa tiukkaa asennetta Irakin ja YK:n välisessä kiistassa. Yhdysvallat lähetti Persianlahdelle lauantaina edelleen lisää sotakalustoa. -Mikäli Husseinilla ei ole mitään salattavaa, ei hänellä myöskään ole mitään pelättävää, sanoi Cohen.

Kaikki eurooppalaiset eivät ole yhtä mieltä siitä, että Irak olisi varteenotettava uhka. Venäjän mukaan ole olemassa näyttöä siitä, että Irakilla olisi väitettyjä biologisia aseita. Cohenin mukaan yhdysvaltalaiset voivat kuitenkin osoittaa, että Irak on siirtänyt sotakalustoaan toisaalle ennen YK:n asetarkastajien saapumista.

Muslimit toivovat rauhan pysyvän

Islamilaisten maiden järjestön OIC:n pääsihteeri Azeddine Laraki ja järjestön nykyinen puheenjohtaja, Iranin presidentti Mohammad Khatami kehottivat sunnuntaina kaikkia osapuolia ponnistelemaan edelleen, jotta Yhdysvaltain ja Irakin välinen sotilaallinen yhteenotto vältettäisiin. Järjestö kehotti myös Husseinia tottelemaan YK:n vaateita asetarkastusten suhteen.

Iranin puolustusministerin Ali Shamkhanin mukaan Yhdysvaltain isku Irakiin on lähellä ja siitä tulee tuhoisa. -Kun otetaan huomioon Yhdysvaltain sotavoimien vahva läsnäolo ja liikehdintä alueella, Irakia vastaan suunnattu isku lähenee ja siitä tulee hyvin raaka ja tuhoisa, sanoi Shamkhani lehdistötilaisuudessa sunnuntaina. Shamkhani arvosteli Yhdysvaltain innokkuutta iskuun, joka hänen mukaansa aiheuttaisi uuden pakolaisaallon Persianlahden alueella.
Iran ei aio suostua siihen, että sen rajoja loukataan, sanoi puolustusministeri, joka kuitenkin kiisti väitteet, joiden mukaan Iran suunnittelisi risteilyohjusten ostamista Kiinasta.
(STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme