Mainos
Mainos

Irakin parlamentti hyväksyi ministerejä, yksi erosi heti

Eronneen Hasmed Ashibilin mukaan hänet valittiin ihmisoikeusministeriksi vain siksi, että hän on sunni.

Irakin hallituskriisi on jatkunut tänään, kun yksi maan vastavalituista ministereistä erosi vain muutama tunti nimityksensä jälkeen.

- Tämä virka annettiin minulle ilman, että minulta on kysytty mitään. Olin yllättynyt, kun kuulin siitä. Minut nimitettiin vain siksi, että olen sunni, ihmisoikeusministeriksi valittu Hasmed Ashibli kertoi uutistoimisto Reutersille.

Ashibili sanoi vastustavansa tällaista politiikkaa. Irakin parlamentti hyväksyi aiemmin päivällä Ibrahim Jaafarin hallituksen viimeiset kuusi ministeriä.

Hallituspuolueet pääsivät viikonvaihteessa sopimukseen tärkeiden puolustus- ja öljyministerien nimityksistä. Puolustusministeriksi tuli sunneja edustava Saadun al-Dulaimi ja öljyministeriön johtoon nimitettiin shiiamuslimien Ibrahim Bahr al-Ulum. Kansalliskokouksessa hyväksynnän sai myös neljä muuta ministeriä.

- Kyllä, nimitykset on hyväksytty, vahvisti äänestykseen osallistunut kansanedustaja Mariem al-Rajes.

Kolmekymmentä Jaafarin hallituksen ministeriä vannoi virkavalansa jo tiistaina.

Ashiblin erottua vääntö hallituksen saamiseksi kasaan jatkuu jälleen. Vaaleista on kulunut jo kolme kuukautta, mutta hallitus ei ole vieläkään täysin valmis. Kiistaa hallituspaikoista pidetään myös esteenä sille, ettei väkivaltaisuuksia saada loppumaan.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme