Mainos
Mainos

"Irakissa hälyttävä kaaos"

Punainen Risti on vedonnut liittoumaan rosvouksen hillitsemiseksi Irakissa. Sekasorto on jatkunut mm. Bagdadissa.

Ryöstely alkoi Bagdadissa tällä viikolla.

Kansainvälinen Punainen Risti on vedonnut Yhdysvaltain johtamaan sotilasliittoumaan, jotta se suojelisi siviilien kannalta elintärkeitä kohteita kuten sairaaloita ja vesihuoltoa. Ryöstely ja hävitys jatkui tänään monin paikoin. Bagdadin tilannetta kuvattiin anarkiaksi.

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ICRC luonnehti maan tilannetta hälyttäväksi kaaokseksi. Vetoomuksessa muistutettiin siitä, että miehitysjoukot ovat kansainvälisten sopimusten mukaan velvollisia suojelemaan siviilejä. Samasta velvollisuudesta suojella siviilejä sodan oloissa muistutti YK:n pääsihteeri Kofi Annan jo eilen.

- Geneven sopimusten mukaisesti miehittäjäjoukkojen tehtävä on turvata laki ja järjestys, selvitti ICRC:n tiedottaja Nada Doumani järjestön päämajassa Genevessä.

ICRC on huolissaan erityisesti Bagdadin sairaaloiden toimintamahdollisuuksista. Myös eteläisessä Basrassa sotatoimet ja hallinnon kukistuminen on johtanut sekasortoon. Irakin toiseksi suurimman kaupungin vesihuollon kerrottiin vaikeutuneen uudelleen sen jälkeen kun rosvojoukot tekivät tihutöitään kaupungin tärkeimmällä vesilaitoksella. ICRC:n teknikot saivat vesilaitoksen korjattua sen jälkeen kun se vaurioitui liittouman pommituksessa.

- Vesihuolto on katkennut. Ryöstäjät käyvät jopa peruspalvelujen kimppuun. Doumani varoitti.

Brittijoukot ovat lisänneet läsnäoloaan Basrassa palauttaakseen järjestyksen kaupunkiin, kertoo Britannian asevoimien edustaja.

- Päätehtävämme Basrassa on turvata kaupunki, jotta YK voi tulla sinne. Olemme lisänneet läsnäoloa kaduilla, eversti Al Lockwood sanoo.

Brittiläinen sotilaslähde vahvisti tänään, että sotilaat olivat ampuneet viisi pankkiryöstäjiksi epäiltyä henkilöä Basrassa. Lähteen mukaan kadulla partioinut brittiyksikkö vastasi tuleen, kun epäillyt olivat ampuneet yhtä sotilasta vatsaan.

Ryöstely yltää sairaaloihin

ICRC ei ole kyennyt keräämän varmaa tietoa siitä miten suuri osa viiden miljoonan asukkaan Bagdadin sairaaloista kykenee enää toimimaan. Kaaoksen takia potilaiden toimittaminen sairaalaan voi olla mahdotonta, ja moni pieni bagdadilaissairaala on sulkenut ovensa kokonaan.

- Tämä merkitsee, että ihmisillä ei ole mahdollisuutta saada sairaanhoitoa. Se on hyvin vakavaa, Doumani huomautti.

Bagdadin suurimpiin kuuluvassa al-Kindin sairaalassa vieraillut ICRC:n edustaja kuvasi tilannetta katastrofaaliseksi.

- Tilanne on kaoottinen ja katastrofaalinen, Peter Tarabula sanoi.

Sairaala ryöstettiin sen jälkeen kun Saddam Husseinin hallinnon ote pääkaupungista kirposi keskiviikkona. Sinne otettiin tänään sairaalan laskujen mukaan 25 potilasta, jotka olivat saaneet ampumahaavoja Bagdadissa meneillään olevan ryöstelyn aikana. Sairaalan henkilökunta on paennut lukuunottamatta kahta lääkäriä, jotka kykenevät antamaan ensiapua, mutta eivät tee leikkauksia.

ICRC:n Bagdadin-tiedottajan Roland Huguenin-Benjaminin viestin mukaan useissa sairaaloissa ei voida esimerkiksi tehdä leikkauksia, koska ryöstäjät ovat vieneet niistä välineistöä ja henkilökunta on paennut väkivaltaa.

- Kaduilla vallitsee anarkia, Huguenin-Benjamin viestitti Geneveen.

Aarteita viety

Väkijoukot ryöstelivät tänään Bagdadissa myös kulttuurillisia ja historiallisia aarteita, ja samaan aikaan kauppiaat joutuivat aseistamaan itseään räyhääviä joukkioita vastaan. Kymmenkunta saalistajaa sai rauhassa tutkia Irakin kansallismuseon aarteita, ja kahden miehen nähtiin kantavan muinaisesineitä ulos ensimmäisen kerroksen huoneista. Ryöstelijät löysivät lisäksi Bagdadin kaksi loisteliainta hotellia, Rashidin ja Mansurin, joista he tyhjensivät tavaraa ulkona odottaviin ajoneuvoihin. Myöhemmin kummatkin hotellit olivat tulessa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Seitsemän uutiset 11.04.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme