Mainos
Mainos

Irakissa poliisiksi naamioitunut iski väkijoukkoon

Itsemurhapommittajat iskivät kahdesti tänä aamuna Irakin Ramadin kaupungissa sata kilometriä Bagdadista länteen. Iskujen kohteena oli aidattu hallintokortteli, jossa sijaitsevat muun muassa Anbarin maakunnan hallintorakennukset ja poliisin päämaja.

Iskussa kuolleiden lukumääräksi on ilmoitettu 7 henkilöä, joista neljä on poliiseja.Haavoittuneita on 51, joista suurin osa on haavoittunut vakavasti.

Ensimmäinen pommeista oli piilotettu minibussiin, joka räjähti kaupungin hallintorakennusten edustalla. Silminnäkijöiden mukaan toinen pommi räjähti viittätoista minuuttia myöhemmin.

- Kun juoksin ulos, näin monia autoja tulessa ja poliiseja, naisia ja lapsia makaamassa maassa. Kun pelastushenkilökunta saapui paikalle, poliisiksi naamioitunut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä ambulanssien ja uhrien keskellä, kertoo 34-vuotias Majid Shahut.

Toisesta pommista liikkui aluksi ristiriitaista tietoa, sillä maakunnan kuvernööri kertoi toisen pommin olleen ambulanssin kyydissä. Poliisin mukaan kyseessä oli poliisiksi naamioitunut pommittaja.

(MTV3 - Reuters - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme