Mainos
Mainos

Irakissa taas tuhoisia iskuja

Pommit ovat surmanneet Irakissa tänään yli 70 ihmistä. Pelkästään viime kuussa melkein 2000 siviiliä menehtyi shiia- ja sunnimuslimien yhteenotoissa Irakissa.

Yli 70 ihmistä on kuollut Irakissa pommi-iskuissa päivän aikana. Eniten kuolonuhreja tuli Hillassa, joka sijaitsee 120 kilometriä Bagdadin eteläpuolella.

Hillan torilla kuoli 57 ihmistä, kun kaksi itsemurhaiskun tekijää räjäytti pommit. Lisäksi haavoittui 140 ihmistä. Poliisi oli yrittänyt estää ensimmäisen pommin räjäyttämisen.

Bagdadissa puolestaan ainakin 13 ihmistä kuoli väkivallanteoissa.

Viime kuun aikana liki 2000 siviiliä sai surmansa shiia- ja sunnimuslimien yhteenotoissa Irakissa. Se on hieman enemmän kuin joulukuussa. Sisäministeriön lukuja pidetään suuntaa-antavina.

Yhdysvallat menetti tammikuussa 90 sotilasta, laski uutistoimisto AFP maan puolustusministeriön tietojen pohjalta. Joulukuussa Irakissa kuoli 110 amerikkalaissotilasta. Bagdadiin on lähetetty tuhansia amerikkalaissotilaita lisää auttamaan Irakin turvallisuusjoukkoja.

Toimittajat ilman rajoja -järjestö kertoi, että viime vuonna Irakissa kuoli 65 tiedotusvälineille työskennellyttä ihmistä. Kahta lukuun ottamatta he olivat irakilaisia.

Saudi-Arabian rajan tuntumasta löydettiin myös hauta, jossa oli 200-250 kurdin jäänteet. Viranomaiset arvelivat, että he olivat olleet vankeja.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme