Mainos
Mainos

Iran aikoo jatkaa uraanin rikastamista

Iran kuitenkin korosti olevansa edelleen valmis neuvotteluihin.

Iran on ilmoittanut jatkavansa uraanin rikastamista ja varoitti YK:n turvallisuusneuvostoa ryhtymästä vastatoimiin. Maa kuitenkin korosti olevansa edelleen valmis neuvotteluihin ja syytti Yhdysvaltoja yrityksistä hankaloittaa diplomaattista ratkaisua.

- Iran suunnittelee tuottavansa 20 000 megawattia ydinsähköä seuraavien 20 vuoden aikana, ja sen on tuotettava ydinpolttoainetta reaktoreita varten, sanoi Iranin pääneuvottelija Ali Larijani televisiossa lukemassaan lausunnossa.

Larijani sanoi Iranin haluavan kriisiin diplomaattisen ratkaisun, mutta muistutti maan olevan valmis kovempiinkin otteisiin.

- Jos keskustelun tien sijasta valitaan vastakkainasettelun tie ja jos Iranin kansan oikeuksia yritetään millään tavoin rajoittaa, maallamme ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tarkastella toimintatapojaan uudelleen, Larijani varoitti.

Iran on vaatinut, että se saisi yhä rikastaa uraania energiantuotantotarkoituksiin. Länsimaat puolestaan epäilevät ohjelman rajoittumista tähän.

Venäjä ilmoitti puolestaan olevansa valmis harkitsemaan talouspakotteita Irania vastaan, jos maa kieltäytyy yhteistyöstä kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n kanssa.

- Jos tietyn aikajakson sisällä emme kuule vastausta Iranilta ja keskustelut eivät etene, katsomme turvallisuusneuvoston suuntaan uusien keinojen toivossa, ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme