Mainos
Mainos

Iran: Al-Qaidan johtoa pidätetty

Iran kertoo pidättäneensä al-Qaida -terroristijärjestön johtavia jäseniä. He voivat joko joutua oikeuteen Iranissa tai heidät saatetaan karkottaa maassa. Amerikkalaislähteiden mukaan Iranissa kiinni otettuja olisivat muun muassa al-Qaidan turvallisuudesta ja tiedotuksesta vastanneet johtajat.

Iran osoitti ottaneensa tosissaan presidentti Bushin maanantaina lausumat varoituksen sanat. Bush vannoi tällöin terroristeja tukevien maiden - muun muassa Iranin -joutuvan vastuuseen toimistaan.

Mutta Iran kieltää tukevansa al-Qaidaa. Päinvastoin, maan tiedustelupalvelusta vastaavan ministerin mukaan Afganistanista Iraniin saapuneita terroristeja on pidätetty. Mutta keitä ja kuinka monta, sitä hän ei kerro.

Amerikkalaisen ABC-tv-yhtiön mukaan kiinniotettujen joukossa olisi ainakin al-Qaidan turvallisuuspäällikkö ja tiedottaja.

He voivat joutua joko oikeuteen Iranissa tai sitten heidät karkotetaan Iranille ystävällismieliseen maahan. Se on näpäytys Bushille, sillä Yhdysvalloilla ei ole virallisia suhteita Iranin kanssa.

Silti Bushin terrorismin vastainen taistelu näyttää nyt saaneen uutta potkua. Iranin lisäksi Yhdysvalloissa odotetaan kuumeisesti, mitä Saudi-Arabian taholla tapahtuu.

Kongressi saa tänään eteensä FBI:n raportin toissa syksyn terrori-iskuista. Sen odotetaan paljastavan uutta tietoa Saudi-Arabian valtaapitävien yhteyksistä terrorismista epäiltyihin. New Yorkin ja Washingtonin yhdeksästätoista konekaapparista viisitoista oli saudeja.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 24.07.2003).

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme