Mainos
Mainos

Iran lopetti uraanin rikastamisen toistaiseksi

Britannian, Saksan ja Ranskan tavoitteena on saada Iran luopumaan pysyvästi kaikistat toimista, jonka avulla se voisi hankkia materiaalia ydinaseisiin.

Iran on lopettanut toistaiseksi uraanin rikastamisen EU:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Asiasta kertoi maan televisio varhain aamulla.

- Iran pidättyy uraanin rikastamisesta eurooppalaisten kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti, televisiossa kerrottiin. Televisio ei kertonut muita yksityiskohtia.

EU:n voimakolmikko - Britannia, Saksa ja Ranska - sai vajaat kaksi viikko sitten viikkokausia kestäneissä neuvotteluissa Iranin luopumaan uraanin rikastamisesta. EU-kolmikon on määrä jatkaa joulukuun puolivälissä neuvotteluja, joiden tavoitteena on saada Iran luopumaan pysyvästi kaikista toimista, joiden avulla se voisi hankkia materiaalia ydinaseisiin.

Iran on vakuuttanut ydinohjelmansa tähtäävän puhtaasti rauhanomaisiin tarkoituksiin. Yhdysvallat on kuitenkin epäillyt maan kehittelevän ydinasetta.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme