Mainos
Mainos

Iran toivoo USA:n luopuvan pakotteista kokonaan

Bamin maanjäristyksen tuskalla ja tuholla näyttää olevan edes joitain positiivisia vaikutuksia, kun Yhdysvaltain ja Iranin umpijäässä olleet diplomaattisuhteet ovat sulaneet hieman.

Iranin ulkoministeri Kamal Kharazi kiitti tänään Yhdysvaltojen päätöstä lieventää Iranin vastaisia pakotteita. Samalla Kharazi toivoi, että Yhdysvallat luopuisi Iranin vastaisista pakotteistaan kokonaan. Kharazin mukaan pakotteista luopuminen lähentäisi maita, joiden suhteet ovat olleet erittäin kireät jo vuodesta 1979.

Yhdysvallat ilmoitti tänään lievittävänsä pakotteita määräajaksi vauhdittaakseen avun antamista Iranin maanjäristysten uhreille. Pakotteiden poistaminen mahdollistaa rahan ja avustustarvikkeiden lähettämisen Yhdysvalloista Bamiin. Helpotusten on määrä kestää 90 päivää lauantaista lähtien.

Vaikutusvaltainen Iranin entinen presidentti Akbar Hashemi Rafsanjani sanoi tänään, että Yhdysvallat on viime kuukausien aikana suhtautunut myönteisemmin maiden välisten suhteiden kehittymiseen. Rafsanjani puhui maanjäristyksen pahoin tuhoamassa Bamin kaupungissa.

Eloonjääneitä löytyi vielä tänäänkin

Raunioista löydettiin Iranin radion mukaan eloonjääneitä vielä tänään, liki viikon järistyksen tapahtumisen jälkeen. Radion mukaan pelastustyöntekijät olivat löytäneet kahdesta eri rakennuksesta elossa 27-vuotiaan miehen ja 9-vuotiaan tytön. Kummatkin oli pelastanut raskas vaatekaappi, jonka alle he olivat jääneet.

Iranin viranomaiset ilmoittivat torstaina yrittävänsä selvittää maanjäristyksessä kuolleiden tarkan määrän luetteloimalla kaikki eloonjääneet ja antamalla heille tilapäiset henkilöllisyystodistukset.

Iranin sisäministeriön mukaan yli 30 000 ruumista on jo haudattu, mutta uhriluvun odotetaan vielä nousevan, koska joukoittain ihmisiä on edelleen kateissa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme