Mainos
Mainos

Iran torjui jälleen vaatimukset ydinohjelmansa keskeyttämisestä

Yhdysvallat sanoo pyrkivänsä diplomaattiseen ratkaisuun ydinkiistassa. Sotilaallisia toimia ei kuitenkaan ole suljettu pois.

Iran on torjunut lännen vaatimukset ydinohjelmansa keskeyttämisestä. Samaan aikaan YK:n turvallisuusneuvoston viiden pysyvän jäsenmaan ja Saksan edustajat tapasivat Lontoossa keskustellakseen jatkotoimista.

Iranin hallituksen edustaja tähdensi juuri ennen tapaamisen alkua, että vaatimukset ydinohjelman keskeyttämisestä ovat laittomia, epäloogisia ja vastoin kansallista tahtoa.

Iran esiintyi jo viikonloppuna uhmakkaasti. Presidentti Mahmud Ahmadinejad julisti eilen, ettei maan ydinohjelmassa ole jarrua eikä peruutusvaihdetta. Apulaisulkoministeri Manouchehr Mohammadi puolestaan ilmoitti, että Iran on valmistautunut asian tiimoilta kaikkiin vaihtoehtoihin, myös sotaan.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi tänään, että Venäjä on huolissaan Yhdysvaltain mahdollisista sotatoimista Irania vastaan. Lavrov kertoi asiasta tavattuaan presidentti Vladimir Putinin.

Lavrovin mukaan viittaukset mahdollisiin iskuihin ovat käyneet tavallisemmiksi, mikä on huolestuttavaa.

Pakotteiden laajentamista puitiin Lontoossa

Yhdysvaltain, Venäjän, Kiinan, Ranskan, Britannian ja Saksan edustajat pohtivat Lontoossa Iranin vastaisten pakotteiden laajentamista. Iran ei noudattanut turvallisuusneuvoston vaatimusta lopettaa uraanin rikastus 21. helmikuuta mennessä.

Neuvottelujen alkaessa Britannian pääministerin Tony Blairin edustaja varoitti Irania YK:n asettamien velvoitteiden jatkuvasta rikkomisesta.

Britannian ulkoministeriö kuvasi neuvotteluja matalan profiilin tapaamiseksi, jolta ei ole odotettavissa Irania koskevia päätöksiä jatkotoimista. Kaikki esille nousevat asiat käsitellään uudelleen ministeritasolla ja maiden pääkaupungeissa. Tapaamisia odotetaan tulevan useita lähiviikkoina.

YK:n turvallisuusneuvosto päätti joulukuussa rajoitetuista Iranin vastaisista pakotteista. Päätöslauselmassa kehotettiin kaikkia maita kieltämään ydin- ja ohjusteknologian vienti Iraniin. Odotettavissa oli, että maanantain tapaamisessa keskusteltaisiin muiden pakotteiden, esimerkiksi korkea-arvoisten iranilaisvirkamiesten matkustuskiellon lisäämisestä pakotelistalle.

Iran laukaisi raketin

Iran ilmoitti tänään laukaisseensa ensimmäistä kertaa avaruusraketin, mutta korjasi myöhemmin ilmoitusta. Kyse ei ole kiertoradalle laukaistusta raketista, kertoo Iranin avaruustutkimuskeskuksen apulaisjohtaja Ali Akbar Golrou.

Golroun mukaan raketti lentää 150 kilometrin korkeuteen ja palaa maahan laskuvarjon avulla.

Lännessä on seurattu huolestuneena Iranin rakettiteknologian kehitystä, koska samanlaista teknologiaa voitaisiin käyttää mannertenvälisten ohjusten rakentamisessa.

Iranilla on orastava avaruusohjelma. Sina-1-satelliitti laukaistiin Maata kiertävälle radalle lokakuussa 2005. Satelliitin vei avaruuteen venäläinen kantoraketti. Iran on kertonut aikovansa lähettää tulevan kolmen vuoden aikana lisää satelliitteja avaruuteen.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme