Mainos
Mainos

Iranin vaalitulosta kiiteltiin varovasti

Tieto maltilliseksi kuvaillun Hassan Rohanin valinnasta Iranin seuraavaksi presidentiksi otettiin ulkomailla vastaan varovaisen myönteisesti. Rohani sai eilisissä vaaleissa hieman yli puolet äänistä.

64-vuotias Rohani lupasi vaalikampanjassaan yrittää lieventää sanktioita, joita Iranille on langetettu sen pelätyn ydinohjelman takia. Länsimaat ovat arvelleet Iranin kehittävän ydinasetta. Iranin mukaan sen ydinohjelma on rauhanomainen.

Yhdysvallat sekä EU:n ulkoministeri Catherine Ashton ilmoittivat olevansa valmiita etsimään diplomaattista ratkaisua Iranin ydinohjelmaan. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kannusti Irania ottamaan rakentavan roolin kansainvälisissä suhteissa.

Esimerkiksi Saksassa vaalitulos nähtiin kannatukseksi uudistuksille, ja Britanniassa Iranin toivottiin ottavan nyt uuden suunnan.

Israel kuitenkin totesi, että ydinohjelmasta päättää käytännössä presidentin sijaan ajatollah Ali Khamenei.

Uudistusmieliset iranilaiset toivovat, että uusi presidentti lisää kansalaisten yhteiskunnallisia vapauksia. Tuhannet ihmiset juhlivat uutta presidenttiä kaduilla.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme