Mainos
Mainos

Iranin vallankumouskaarti syytti Yhdysvaltoja ja Saudi-Arabiaa osallisuudesta Teheranin iskuun

Äärijärjestö Isis onnistui keskiviikkona ensimmäistä kertaa tekemään mittavan terroriteon Iranissa, jos sen ilmoitusta on uskominen.

Toistakymmentä ihmistä kuoli ja nelisenkymmentä loukkaantui iskuissa ajatollah Khomeinin mausoleumin alueelle ja Iranin parlamenttiin. Isis ilmoitti vasten tapojaan olevansa iskun takana jo sen ollessa käynnissä ja lähetti Amaq-propagandasivustolleen videomateriaalia, jonka se väitti olevan Iranin parlamentista.

Iran on yksi Isisin verivihollisista. Valtaosa iranilaista on shiioja, ja sunneista koostuva Isis pitää heitä vääräuskoisina. Iran myös tukee Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia, jota vastaan Isis taistelee. Lisäksi Iran on osallistunut Isisin vastaisiin taisteluihin myös Irakissa.

Isis on yrittänyt vastaavaa aiemminkin. Iranin turvallisuusministeriö kertoi jo viime kesänä estäneensä Isisin yrityksen räjäyttää pommeja Teheranissa.

Vaikka kaiken todennäköisyyden mukaan Isis oli keskiviikkoisen iskun takana, Iranin vallankumouskaarti syytti Yhdysvaltoja ja Saudi-Arabiaa osallisuudesta siihen. Molemmat ovat Iranin perinteisiä vihollisia.

Kolmas terroristijoukko neutralisoitu

Keskiviikkona aamupäivällä kaksi itsemurhapommittajaa räjäytti itsensä ajatollah Khomeinin haudan ulkopuolella. Samoihin aikoihin maan parlamenttiin hyökkäsi neljä aseistunutta miestä.

Miehet saapuivat parlamenttiin vierailijoina naisiksi pukeutuneina. Kun parlamentin vartijat alkoivat tutkia heidän tavaroitaan, yksi miehistä räjäytti itsensä ja loput avasivat tulen. Poliisi piiritti miehiä tuntien ajan ennen kuin tappoi heidät.

Iskujen jälkeen kaupungissa suljettiin katuja ja osa metroliikenteestä keskeytettiin. Iranin viranomaiset kertoivat "neutralisoineensa" myös kolmannen terroristijoukon ennen hyökkäyksen alkua.

Parlamentti jatkoi toimintaansa hyökkäyksestä huolimatta, ja parlamentaarikot retostelivat pelottomuudellaan sosiaaliseen mediaan lähetetyissä selfieissä. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme