Mainos
Mainos

Irlanti kieltää käsiaseet

Irlanti aikoo kieltää käsiaseet, sanoo maan oikeusministeri Dermont Ahern.

- Huoleni on, että jos emme ryhdy vahvoihin ja päättäväisiin toimiin, käsiaseiden määrä voi kasvaa voimakkaasti ja saavuttaa Yhdysvaltain mittasuhteet, Ahern sanoo.

Aseenkantoluvat ovat yleistyneet Irlannissa viime vuosina.

Käsiaseet kerättiin Irlannissa talteen 1970-luvun alkupuolella, kun väkivaltaisuudet naapurimaahan Britanniaan kuuluvassa Pohjois-Irlannissa yleistyivät. Käsiaseiden hallussapito oli Irlannissa kielletty vuoteen 2004 asti.

- Mutta lainmuutosten jälkeen tilanne muuttui ja noin 1 800 käsiaseelle on myönnetty lupa. Politiikkaa ei julkisesti muutettu tällaiseksi, Ahern sanoi.

- Kolmen vuoden kuluessa käsiaseiden määrä voisi kasvaa 4 000:een ja jatkaa kasvuaan. Se ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää.

Ahern sanoi, että vaikka suurin osa aseiden omistajista on vastuuntuntoisia ihmisiä, hänen pääpyrkimyksensä on suojella yleisöä väkivaltarikoksilta.

(MTV3-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme