Mainos
Mainos

Irlantilaiset äänestäneet epävarmoina Lissabonin sopimuksesta

Irlantilaiset ovat äänestäneet tänään vaisusti Euroopan unionin uudesta perussopimuksesta. Äänestysaktiivisuuden odotetaan korkeimmillaankin jäävän alle 50 prosenttiin vaalissa, joka käytännössä ratkaisee Lissabonin sopimuksen kohtalon koko EU:ssa.

Selvän mielipiteen muodostaminen monimutkaisesta tekstistä on ollut vaikeaa niillekin, jotka ovat jaksaneet uurnille asti.

Dublinin itäisessä kantakaupungissa osa myönsi myös suoraan, ettei ollut vaalipäivänäkään aivan varma, mistä oikeastaan äänestää.

- En vieläkään tiedä, mistä tässä loppujen lopuksi on kyse, paikallisella koululla äänestänyt Pat Harris kertoi hyväntuulisena.

Hän äänesti ei, koska ei ollut löytänyt syitä äänestää sopimuksen puolestakaan, eikä hän luottanut sopimusta tukeviin poliitikkoihin.

Työväenluokkaisella alueella moni muukin torjui ykskantaan tekstin, jonka on määrä uudistaa unionin päätöksentekoa.

- En halua ulkomaiden määräävän, miten Irlannin tulee asiansa hoitaa, Emily Genockey perusteli.

Vaalivirkailijoilla aikaa selailla lehtiä

Lissabonin sopimusta tukeneet tekivät äänestyspäätöksensä usein yleisemmän EU-myönteisyytensä pohjalta.

- Mielestäni Eurooppa on ollut Irlannille hyväksi, Marie Finigan perusteli.

Alhaisesta äänestysvilkkaudesta kertoo osaltaan se, että Dublinin ydinkeskustassa sijainneella äänestyspaikalla on ollut hetkittäin selvästi enemmän toimittajia kuin äänestäjiä.

Ajoittain vaalihuoneisto on ollut täysin tyhjä iltapäivälehtiä selailleita vaalivirkailijoita ja tuskastuneita toimittajia lukuun ottamatta.

- Ei täällä erityisen vilkasta ole ollut, eräs virkailijoista myönsi.

Etukäteen oli arvioitu, että korkea äänestysprosentti suosisi kyllä-puolta. Siksi hallitus oli tehnyt kaikkensa, jotta mahdollisimman moni kävisi uurnilla. Äänestyspaikat ovat auki historiallisesti peräti 15 tuntia, aamuseitsemästä iltakymmeneen.

Äänestyksen tuloksia odotetaan huomenna. Irlanti on ainoa maa, jossa uudesta sopimuksesta järjestetään kansanäänestys. Muut EU-maat vahvistavat sopimuksen parlamenteissaan.

EU:n 27 jäsenmaasta 18 on jo hyväksynyt uuden perussopimuksen. Eilen hyväksyjien joukkoon liittyivät Suomi, Viro ja Kreikka.

Sopimus ei tule voimaan, jos yksikin maa jättää sen vahvistamatta.

(Huomenta Suomen uutiset 12.06.2008)

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme