Mainos

Islamisoitumisen vastaiset marssit jatkuvat Saksassa

Saksassa islamisoitumista vastustavat mielenosoittajat jatkavat viikoittaisia marssejaan. Lisäpontta mielenosoittajille antavat Ranskassa viime viikolla tehdyt terrori-iskut.  

Mielenosoituksen järjestää Pegida-liike, joka on kehottanut osallistujia pitämään surunauhoja ja kunnioittamaan iskujen uhrien muistoa minuutin hiljaisuudella.

Pegida-liike on lähtöisin Dresdenistä, jossa paikalle odotetaan ennätysmäärää osallistujia. Viime viikolla mielenosoitus keräsi 18 000 marssijaa.

Saksan oikeusministeri Heiko Maas on kehottanut Pegidaa perumaan illan marssinsa. Hänen mukaansa liikkeellä ei ole oikeutta nostattaa vihaa muslimeja vastaan sen varjolla, että ihmiset tuntevat solidaarisuutta terrori-iskujen uhreja kohtaan.  

Muukalaisvastaiset marssit ovat poikineet myös vastamielenosoituksia. Dresdenissä sellaiseen osallistui toissa päivänä 35 000 mielenosoittajaa.

Saksassa ilmapiiriä kiristää Hampurissa eilen aamulla tehty polttopulloisku Hamburger Morgenpost -lehteen. Se oli julkaissut kannessaan ranskalaisen satiirilehden Charlie Hebdon pilakuvia. Saksan poliisi tutkii, onko isku yhteydessä pilakuvien julkaisuun. Isku tehtiin yöllä toimituksen olleessa tyhjillään, eikä kukaan loukkaantunut.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot