Mainos
Mainos

Islantilainen sovellus auttaa välttämään seksiä sukulaisten kanssa

Islannin 320 000 asukkaasta käytännössä kaikki ovat jotain sukua toisilleen.

Sukulaisuutensa esimerkiksi maailmantähti Björkiin voi tarkistaa netissä löytyvästä Islantilaisten kirjasta (Islendingabok), johon on kirjattu yli 700 000:n saarella syntyneen ihmisen sukutiedot.

Sukulaisuus voi kuitenkin olla myös vaara varsinkin parisuhteita muodostettaessa. Islantilaisia on kuitenkin niin paljon, ettei läheskään kaikkia voi tuntea. Eikä ravintolasta meille tai teille lähdettäessä välttämättä ehdi tarkistaa ihastuksen taustoja internetistä.

Kolme islantilaisinsinööriä onkin kehittänyt tietopankin pohjalta sovelluksen asian pikavarmistamiseen, kertoo News of Iceland -sivusto.

Android-puhelimissa toimiva sovellus toimii yksinkertaisesti: asianomaisten puhelimet yhdistetään toisiinsa langattomasti, ja sovellus selvittää, mitä sukua puhelimen omistajat toisilleen ovat.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme