Mainos
Mainos

Israel aikoo vetäytyä vuoden kuluessa

Israelin pääministeri Ariel Sharonin kiistelty suunnitelma Gazan siirtokuntien tyhjentämisestä on toteutumassa jo ensi vuoden aikana.

Israel aikoo saattaa päätökseen kiistellyn vetäytymissuunnitelmansa ensi vuoden aikana. Uutistoimisto AFP:n haastattelema israelilaislähde ei kuitenkaan määritellyt suunnitelman tarkkaa aikataulua.

Nimettömänä pysytelleen lähteen mukaan Israelin on tarkoitus aloittaa vetäytyminen Gazan kaistaleen juutalaissiirtokunnista. Ensin se purkaa kaikkiaan 21 siirtokuntaa Gazan kaistaleella ja sen jälkeen neljä siirtokuntaa Länsirannalla.

Israel ei ole julkistanut vetäytymissuunnitelman tarkkoja yksityiskohtia.

Suunnitelma on saanut Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin tuen, mikä on johtanut palestiinalaisten vastalausemyrskyyn.

Annan arvosteli Bushin Lähi-idän-politiikkaa

YK:n pääsihteeri Kofi Annan on arvostellut Bushin uusia Lähi-itä-linjauksia.

Hyväksymällä Sharonin yksipuolisen vetäytymissuunnitelman Bush ei ole ottanut huomioon palestiinalaisten tarpeita, Annan viestitti edustajansa välityksellä illalla Suomen aikaa.

Tiekarttana tunnettu rauhansuunnitelma olisi edelleen voinut toimia pohjana Israelin ja palestiinalaisten välisille neuvotteluille, sanoi Annanin edustaja Stephane Dujarric.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme