Mainos
Mainos

Israel alkoi purkaa Libanonin saartoa

Libanonissa arvioidaan, että kahden kuukauden saarto on aiheuttanut yksin kaupalle useiden kymmenien miljoonien euron tappiot päivittäin.

Libanonilaiset ovat ottaneet vaihtelevin tuntein vastaan tiedon Israelin aloittaman saarron purkamisesta. Beirutin kansainvälinen lentokenttä on valmistautunut aloittamaan saarron jälkeiset lentovuorot, ja kaupungin satamalaitoksen johtaja puhkuu intoa. Monet ovat kuitenkin yhä epävarmoja tulevaisuudestaan.

Israel lopetti kahdeksan viikkoa kestäneen saarron kello 18 Suomen aikaa tänään ja ryhtyi vetämään joukkojaan pois. Valvonta jää YK:n rauhanturvajoukoille. Pääministeri Ehud Olmertin edustajan mukaan ilmasaarto purettiin heti, mutta merialueiden saarto on voimassa kunnes kansainväliset alukset ovat saapuneet.

Israelilaisviranomaisen mukaan YK ei ole vielä valmis ottamaan valvontaansa merialueita. -Kun he ovat valmiit, siirrämme (valvonnan) heille, viranomainen sanoi.

Israel ilmoitti saarron päättämisestä eilen. Sitä ennen se oli saanut rauhanturvaajilta takeet siitä, ettei aseita vastaisuudessa päädy libanonilaisen Hizbollah-järjestön käsiin.

-Tämä on hyvin tärkeää Libanonin hallitukselle ja kansalle. Nyt hallitus -- ja libanonilaiset voivat itse päättää jälleenrakentamisesta, ylisti YK:n pääsihteeri Kofi Annan.

Israel aloitti saarron päivä sen jälkeen, kun Hizbollahin sissit olivat siepanneet kaksi israelilaissotilasta 12. heinäkuuta. Saartoa jatkettiin, vaikka osapuolet aloittivat tulitauon jo kolme viikkoa sitten.

Saarron on arvioitu aiheuttaneen yksistään kaupalle 35 miljoonan euron tappiot päivässä.

Lentokentät ja satamat valmistautuivat

Beirutin kansainvälisellä lentokentällä saarron päättymistä on valmisteltu kiihkeissä tunnelmissa. Israelin pommituksissa vahingoittunut kiitorata ottikin ensimmäisen ulkomaanlennon vastaan heti illalla.

Pariisista saapunut Libanonin lentoyhtiön Middle East Airlinesin kone toi muassaan 150 matkustajaa. Suurin osa Libanoniin lentävistä yhtiöistä aikoo aloittaa tavanomaiset vuoronsa huomenna.

-Olen haltioitunut, puhkui puolestaan Beirutin satamalaitoksen johtaja Hassan Krayten. Hänen mukaansa satama on täydessä toiminnassa jo huomenna, jolloin sinne odotetaan ensimmäisiä aluksia.

Tavallinen kansa on kuitenkin varautuneempaa. Monien mukaan helpotus saarron päättymisestä jää epävarman tulevaisuuden varjoon.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme