Mainos
Mainos

Israel harkinnee Gazaan tulitaukoa

Israelin aikeista Gazassa on liikkunut ristiriitaista tietoa. Hallituslähteistä kerrottiin, että Israel oli ottanut vastaan Ranskan tulitaukoehdotuksen. Lähteiden mukaan Israel harkitsi suostumista Ranskan ehdottamaan 48 tunnin tulitaukoon.

Aiemmin Israel varoitti, että sen hyökkäys Gazaan voi jatkua viikkoja. Pääministeri Ehud Olmert sanoi, että Israelilla on käynnissä Gazassa vasta ensimmäinen vaihe moniportaisesta operaatiosta.

Apulaispuolustusministeri Matan Vilnain mukaan Israelin armeija on valmistautunut viikkoja kestävään operaatioon. Israelin on uskottu harkitsevan myös maahyökkäystä, koska Gaza on julistettu suljetuksi sotilasalueeksi.

Kymmeniä lapsia kuollut

Sairaalalähteiden mukaan Israelin iskut olivat tiistai-iltaan mennessä tappaneet yli 360 gazalaista. Kuolleista nelisenkymmentä oli alle 16-vuotiaita lapsia.

Beit Hanoussa neljä- ja 11-vuotiaat siskokset saivat surmansa, kun he olivat viemässä roskia ulos.

- Meitä pelottaa, että voimme kuolla koska tahansa, sanoi Gazan kaupungissa asuva 11-vuotias Mohammed Ayyad.

- Kun keskustaa pommitettiin, kuulimme valtavan räjähdyksen ja talomme täyttyi tomusta. Juoksimme heti alakertaan, hän kertasi edellisyön kauhunhetkiä.

Gazan puolestatoista miljoonasta asukkaasta useimmat ovat pysyneet kodeissaan viikonlopusta lähtien. Kodin seinistä ei kuitenkaan ole suojaa, kun taivaalta sataa pommeja.

- Kotona on yhtä vaarallista kuin kadulla, kuittasi pikkupoika Gazan kadulla.

Mielenterveystyöntekijät varoittavat, että Israelin iskujen kauhut tulevat seuraamaan Gazan lasten mukana ikuisesti.

- Tämä verilöyly ei unohdu. Pommit ja ohjukset ovat tappaneet satoja ihmisiä. Se aiheuttaa posttraumaattista stressiä, joka voi ilmetä esimerkiksi masennuksena, unettomuutena ja erilaisina mielen häiriöinä, sanoi paikallinen psykologi Samir Zaqut.

Ulkomaat jatkoivat neuvotteluja

Kansainväliset ponnistelut Gazan kriisin ratkaisemiseksi jatkuivat. YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon aikoi keskustella tilanteesta niin kutsutun Lähi-idän kvartetin kanssa.

Banin oli määrä keskustella puhelimitse Yhdysvaltain, Venäjän ja Ranskan ulkoministerien sekä EU:n ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan kanssa. Odotettiin, että puhelinneuvotteluun osallistuu myös kvartetin Lähi-idän-erityislähettiläs Britannian entinen pääministerin Tony Blair.

EU:n ulkoministerit kokoontuivat illalla epäviralliseen ulkoministerikokoukseen Pariisiin. Suomen ulkoministeri Alexander Stubb ei ollut paikalla vaan Suomea edusti kokouksessa valtiosihteeri Pertti Torstila.

Israel käännytti avustuslaivan Gazasta

Israel esti tiistaina avustuslaivaa rantautumasta Gazaan. Israelin laivaston alus alkoi puskea palestiinalaisaktivistien laivaa poispäin, kun sen kapteeni kieltäytyi pysähtymästä.

Aktivistien mukaan heidän laivaansa kohti myös ammuttiin. Israel kiisti väitteen ammuskelusta.

Kyproksen lahjoittamilla lääkkeillä lastattu laiva ankkuroitui lopulta Libanoniin Tyren satamakaupunkiin. Laivassa matkusti myös kolme eurooppalaista lääkäriä, joiden tarkoituksena oli mennä Gazaan auttamaan haavoittuneita.

Kyproksen radion mukaan Kypros aikoo vaatia Israelilta selvitystä tapahtuneesta.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme