Mainos
Mainos

Israel hyökkää palestiinalaisalueilla

Israelin ilmavoimat tekivät myöhään illalla iskun Nablusin ja Gazan kaupunkien palestiinalaisten itsehallinnon rakennuksiin Gazan lentokentälle. Myöhemmin helikopterit iskivät Ramallahin kaupunkiin.

Iskut tehtiin sen jälkeen kun kymmenen ihmistä oli saanut surmansa ja yli 30 loukkaantunut kahdessa palestiinalaisten tekemässä iskussa Länsirannalla ja Gazassa.

Palestiinalaisten itsehallinto ilmoitti puolestaan illalla lopettavansa kaikki palestiinalaisten äärijärjestöjen Hamasin ja Islamilaisen jihadin toiminnot. Päätös tehtiin Ramallahissa, missä palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat oli ilmaiskujen aikaan. Päätös koskee paitsi järjestöjen toimistoja myös niiden ylläpitämiä terveys- ja koulutustoimintoja.

-Palestiinan itsehallinto on päättänyt sulkea kaikki Hamasin ja Islamilaisen jihadin toimistot ja instituutiot tästä päivästä alkaen, uutistoimisto Wafan välittämässä lausunnossa sanottiin. Arafatia on painostettu ankarasti murskaamaan äärijärjestöt, jotka ovat syyllistyneet terrori-iskuihin.

Yhdysvaltain Lähi-idän rauhanvälittäjä kenraali Anthony Zinni vaati lausunnossaan Arafatia "pidättämään heti terrori-iskuihin syylliset ja tuhoamaan terroristiorganisaatioiden rakenteet". Keskiviikon väkivaltaisuudet romuttivat myös Zinnin esityksen kahden vuorokauden väkivallattomasta jaksosta. Israelin hallitus kokoontui eilen hätäistuntoon päättämään jatkotoimista. Ministeri Dan Naveh vaati Israelia jatkamaan sotilaallisia toimia terrorismista vastuussa olevaa palestiinalaisten itsehallintoa vastaan riippumatta siitä, merkitseekö se itsehallinnon hajoamista.

Uhreista ei tietoa

Gazassa Israelin F-16-hävittäjän ohjus osui poliisirakennukseen, joka sijaitsee Arafatin päämajan lähellä, palestiinalaislähteet kertoivat. Sen jälkeen hävittäjät iskivät aiemminkin iskun kohteena olleeseen poliisin päämajaan ja vielä kolmanteen rakennukseen. Lääkärien mukaan kymmenen ihmistä haavoittui lievästi iskuissa. Pelästyneet ihmiset pakenivat kaduilla kaaoksessa pommitusta.

Länsirannalla Nablusissa hävittäjät pommittivat palestiinalaisten turvajoukkojen helikopterikenttää, poliisirakennusta ja vankilaa, silminnäkijät kertoivat. Mahdollisista uhreista ei ollut heti tietoa. Israelin armeijan edustaja kertoi ilmavoimien iskeneen myös Gazan kaistan pohjoispäässä Sudaniyehissä sijaitsevaan poliisirakennukseen. Ilmaiskut käynnistyivät vain muutamia tunteja sen jälkeen kun palestiinalaiset tulittivat israelilaisbussia lähellä juutalaista Immanuelin siirtokuntaa Nablusin likellä. Bussin lähellä sattui myös räjähdys.

Israelin helikopterit moukaroivat myös palestiinalaisviranomaisten rakennuksia Länsirannalla sijaitsevassa Ramallahissa varhain aamulla. Iskun kohteena oli ainakin palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin päämajan lähellä sijaitseva radiomasto.

Israelin turvallisuusviranomaisten mukaan Israel on katkaissut kaikki suhteensa Arafatiin, koska hän ei ole tehnyt mitään terrorin lopettamiseksi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

(Huomenta Suomi 13.12.2001)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme