Mainos
Mainos

Israel iski Gazaan - Arabiliitto hätäkokouksessa

Eilen illalla Gazan tärkein voimala jouduttiin sulkemaan polttoainepulan vuoksi. Nyt kaupunki on lähes kokonaan pimeänä. Sähkön puute vaikeuttaa myös mm. sairaaloiden toimintaa alueella.

Arabiliitto on järjestänyt hätäkokouksen Gazan palestiinalaisalueen ahdingon takia. Kokous on parhaillaan käynnissä Kairossa.

EU:n ulkosuhteista vastaava komissaari Benita Ferrero-Waldner tuomitsee Israelin saarron kollektiivisena rangaistuksena. Hän kehottaa Israelia myös avaamaan Gazan vastaisen rajan humanitaariselle avulle ja muille tavaratoimituksille.

Pääministeri Ehud Olmert sanoo kuitenkin Israelin pitävän kiinni saarrosta niin kauan kun palestiinalaisten Hamas-järjestö on alueella vallassa.

Sähköt katkesivat eilen melkein koko Gazasta, koska alueen tärkein voimalaitos jouduttiin ajamaan alas. Laitokseen ei saatu enää polttoainetta Israelin armeijan saarron takia.

Israel sulki Gazan rajat viime viikolla vastatoimena palestiinalaistaistelijoiden raketti-iskuille.

Israelin armeija on jatkanut hyökkäyksiään Gazan kaistalle. Paikallisten lääkintäviranomaisten mukaan viimeisimmissä Israelin raketti-iskuissa on kuollut ainakin kaksi palestiinalaistaistelijaa. Lisäksi kaksi taistelijaa on haavoittunut vakavasti.

Gazan kaupunki pimeni

Eilen illalla Israel kiristi Gazan saartoa. Alueen tärkein voimala jouduttiin sulkemaan polttoainepulan vuoksi.

Voimalaitoksen kahdesta turbiinista toinen pysäytettiin jo aamulla.

Voimalan johtajan Derar Abu Sissin mukaan noin 800 000 ihmistä on vailla sähköä Gazan kaistalla.

- Katastrofi näkyy pian sairaaloissa ja terveysasemilla, Abu Sissin tiivisti.

Israelilaisten ja palestiinalaisten viranomaisten mukaan paikallinen voimalaitos on tuottanut 65 prosenttia gazalaisten sähköstä. Loppu tulee Israelista ja Egyptistä.

Voimalan alasajon vaikutukset näkyi monissa Gazan rakennuksissa, jotka olivat pimeinä ja hissit eivät toimineet.

Israel sulki Gazan rajat, koska palestiinalaistaistelijat eivät ole lopettaneet raketti-iskujaan. Israel on vastannut rakettihyökkäyksiin ilmaiskuin ja maahyökkäyksin, joissa viikon sisällä on kuollut nelisenkymmentä Gazan asukasta. Parikymmentä heistä on ollut palestiinalaisen Hamas-järjestön taistelijoita.

Myös kauppojen hyllyt alkavat ammottaa tyhjyyttään 1,5 miljoonan asukkaan Gazassa. Gazalaisen kauppiaan mukaan ihmiset hamstraavat kuumeisesti muun muassa elintarvikkeita ja kynttilöitä peläten niiden loppumista.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme