Mainos
Mainos

Israel iski ohjuksin

Israel on tehnyt ohjusiskun palestiinalaispoliisin päämajaan Ramallahin kaupungissa Länsirannalla, kertoivat palestiinalaiset turvallisuuslähteet. Israelin taistelukoneet iskivät kahdella ohjuksella poliisiasemalle varhain perjantaiaamuna.

Poliisiasema syttyi tuleen, mutta mahdollisista kuolonuhreista ei ollut heti tietoa. Israel ei toistaiseksi ole vahvistanut iskua. Monia palestiinalaisten poliisiasemia on evakuoitu uusien iskujen pelossa.

Viimeisimmän tiedon mukaan Israelin poliisi ja erikoisjoukot ovat ottaneet haltuunsa ja sulkeneet Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n toimistot Jerusalemissa vastauksena eiliseen itsemurhaiskuun.

Israelin poliisin edustaja kertoi uutistoimisto Reutersille, että PLO:n päämaja ja yhdeksän muuta toimistoa suljetaan. Seitsemän PLO:n jäsentä vietiin kuulusteltavaksi.

Israelin pääministeri Ariel Sharon, puolustusministeri Binyamin Ben-Eliezer ja ulkoministeri Shimon Perez tapasivat eilen illalla keskustellakseen toimista Jerusalemin tuhoisan pommi-iskun takia. Lähteen mukaan he "näyttivät vihreää valoa" aseelliselle vastaukselle.

Eilisessä itsemurhaiskussa pizzeriassa keskellä Jerusalemia on kuollut ainakin 17 ihmistä ja satakunta loukkaantunut. Israelin kansallisen radion mukaan uhrien joukossa oli kaksi turistia: amerikkalainen nainen ja brasilialainen mies.

Itsemurhaiskun tekijäksi on ilmoittautunut ääri-islamilainen Jihad.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme