Mainos
Mainos

Israel ja palestiinalaiset neuvottelivat EU:n välityksellä

Israelin ulkoministeri David Levy ja palestiinalaisten edustaja Nabil Shaath kävivät tänään Jerusalemissa EU:n välityksellä neuvotteluja, joiden tarkoituksena oli sysätä Lähi-idän rauhanprosessi jälleen liikkeelle ennen Brysselissä pidettävää EU:n ulkoministerikokousta.

Neuvottelut kuitenkin päättyivät ilman odotettua ilmoitusta palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin ja ulkoministeri Levyn tapaamisesta. Euroopan unioni kutsui Arafatin Brysseliin tiistaiksi neuvottelemaan Levyn kanssa, mutta Arafat ei vielä ole vastannut kutsuun.

Nabil Shaathin mukaan keskusteluissa pyrittiin todenteolla löytämään keinoja rauhanneuvottelujen umpikujan murtamiseksi.

Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvottelut keskeytyivät maaliskuussa, jolloin Israel aloitti kiistellyn juutalaislähiön rakentamisen Itä-Jerusalemiin.

Palestiinalaisten pääneuvottelijan Saeb Erekatin mukaan Yhdysvallat on parhaillaan valmistelemassa aloitetta, jonka avulla umpikuja saataisiin murrettua.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme